penitsilliinid

Penitsilliinid, eli penisilliinit, ovat beeta-laktaamien antibiootteja. Ne estävät bakteerien soluseinän rakentumisen sitoutumalla bakteerien penisilliin-binding-proteiineihin (PBP), jolloin peptidoglykaanin ristisidosten muodostuminen estyy. Tämän seurauksena bakteerit menettävät soluseinän eheyden ja kuolevat. Ne ovat erityisen tehokkaita monia grampositiivisia bakteereja vastaan.

Historia ja luokitus: Penisilliinit löydettiin vuonna 1928 Alexander Flemingin tutkimuksissa; kehitystyöhön osallistuivat myös Ernst Boris Chain ja Howard Florey. Luokitus voidaan jakaa luonnonpenisilliineihin, beeta-laktaasiresistentteihin penisilliineihin, amino-penisilliineihin sekä laajakirjoisiin/antipseudomonaalisiin penisilliineihin sekä näiden yhdistelmiin beetalaktamaasin estäjien kanssa.

Spektri ja käyttö: Luonnonpenisilliinit ovat erityisen tehokkaita grampositiivisia bakteereita vastaan (esim. streptokokit). Amino-penisilliinit kattavat laajemman spektrin, mutta beetalaktamaasit voivat heikentää tehoa. Laajakirjoiset ja antipseudomonaaliset penisilliinit lisäävät gramnegatiivista peittävyyttä ja niitä käytetään usein beetalaktamaasin estäjien kanssa. Käyttökohteita ovat muun muassa streptokokki- ja pneumokokkinfektiot sekä iho- ja pehmytkudosinfektiot; syfilis on historiallisesti hoidettu penisilliinillä G.

Vasta-aiheet ja haitat: Yleisimmät haittavaikutukset ovat allergiset reaktiot, mukaan lukien harvinainen anafylaksia. Muita voivat olla ruoansulatuskanavan oireet ja superinfektiot. Ristiinallergiaa cephalosporiineille voi esiintyä. Raskauden aikana penisilliinit katsotaan yleisesti turvallisiksi.