beetalaktamaasit

Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia entsyymejä, jotka hydrolysoivat beeta-laktaamirenkaan. Tämä estää beeta-laktaamien sitoutumisen bakteerin penicillin-binding proteins (PBP), jolloin antibiootit kuten penisilliinit, kefalosporiinit ja karbapenemit menettävät tehonsa. Beetalaktamaasit ovat keskeinen vastustuskeino antibiootteja vastaan, ja niiden ilmentyminen vaikeuttaa hoitoa monissa bakteeri-infektioissa.

Amblerin luokituksessa beetalaktamaasit jaetaan A, B, C ja D. Luokka B on metallo-beetalaktamaaseja (MBL), jotka tarvitsevat sinkkiä ja voivat hydrolysoida monia beeta-laktaameja mukaan lukien karbapenemit. Luokat A, C ja D ovat seriinibeta-laktamaaseja; näistä erityisesti A- ja D-tyypit sisältävät lukuisia laajakirjoisia entsyymejä. ESBL:t (Extended-Spectrum Beta-Lactamases) ovat usein A-luokan entsyymejä, jotka hydrolysoivat pidemmän spektrin kefalosporiineja. AmpC-tyyppiset beeta-laktamaasit ovat luokan C entsyymejä ja voivat torjua penisilliineja sekä useita kefalosporiineja.

Carbapenemases ovat beeta-laktamaasien alaryhmä, jotka pystyvät inaktivoimaan karbapenemeja. Tunnettuja esimerkkejä ovat KPC (seriininen), NDM, VIM ja IMP (MBL-tyypit) sekä OXA-48 (luokka D). Näiden entsyymien esiintyminen rajoittaa hoitovaihtoehtoja ja korostaa tarvetta uusille antibiooteille sekä yhdistelmille.

Diagnostikka perustuu fenotyyppisiin testeihin sekä molekyylitestaukseen, jotka havaitsevat resistenssigeenejä ja beeta-laktamaasien ilmentymisen. Resistenssien seuranta sekä infektiontorjunta ovat keskeisiä terveydenhuollon toimintoja antibioottipaineiden hallitsemiseksi.