pelkistäjien

Pelkistäjien käsite viittaa redox-reaktioissa toimiviin aineisiin, jotka luovuttavat elektroneja pelkistettävälle aineelle. Pelkistäjä hapettuu prosessin aikana, ja pelkistettävä aine saa elektroneja. Näin pelkistäjät ovat oksidoivien aineiden vastakohta.

Yleisimmät pelkistäjät voidaan jakaa epäorgaanisiin ja orgaanisiin sekä luonnollisiin biologisiin esimerkkeihin. Epäorgaanisia pelkistäjiä ovat esimerkiksi vety (H2), hiilimonoksidi (CO) sekä metallit kuten natrium (Na), magnesium (Mg), sinkki (Zn) ja alumiini (Al). Hiili ja sen yhdessä hiilimonoksidin kanssa käytetyt pelkistäjäprosessit ovat tärkeitä malmien pelkistämisessä metallien valmistuksessa. Orgaanisessa kemiassa yleisiä pelkistäjiä ovat vahvat pelkistäjät kuten natriumborohydrodi NaBH4 ja litiumalumiinahydraatti LiAlH4, sekä muihin organisten yhdisteiden pelkistysreaktioihin käytetyt hydrodaytendnejat. Biologiassa pelkistäjät esiintyvät luonnollisesti redoksireaktioissa, esimerkiksi NADH ja FADH2 toimivat solujen sisäisinä pelkistäjinä.

Pelkistäjien vahvuutta arvioidaan usein niiden standardipotentiaalien perusteella: mitä helpommin pelkistäjä luovuttaa elektroneja, sitä vahvempi se on pelkistäjänä. Käytännössä pelkistäjät valitaan sen mukaan, mitä pelkistävää tapahtumaa tarvitaan ja millaiset olosuhteet reaktiossa vallitsevat.

Käyttökohteita ovat metallurgian pelkistysprosessit, orgaaninen synteesi (esim. pelkistäjien avulla voidaan valmistaa alkoholit, alkyylialkoholit ja muut yhdisteet) sekä biokemialliset reitit, joissa pelkistäjät katalysoivat elektronin siirtoja solutasolla. Turvallisuusnäkökohdat huomioidaan, sillä monet pelkistäjät reagoivat voimakkaasti veden tai ilmansa kanssa ja voivat olla tulenalttiita tai syövyttäviä käsittelyssä.