peitekasvien

Peitekasvit ovat kasveja, joita viljelijät käyttävät maanpeitteiksi suurten pääkasvien välissä eikä niitä pääsääntöisesti korjata viljeltäväksi. Niiden tavoitteena on suojata maaperää, parantaa maaperän rakennetta ja rakennetta sekä edistää maatalouden kestävyyttä. Peitekasvit voivat toimia sekä edistäjinä että viljelyn apuna, esimerkiksi sitomalla typpeä, lisäämällä orgaanista ainesta ja estämällä rikkakasvien merkittäviä esiintymiä.

Yleisimmät ryhmät ja esimerkit. Peitekasvit voidaan jaotella palkokasviin ja ei-palkokasviin. Palkokasvit kuten apilat ja herneet sitovat typpeä maaperään ja parantavat sen rakennetta. Ei-palkokasvit kuten sinappi ja rapsi sekä muut nopeasti kasvavat Brassica-suvun lajit ovat yleisiä vaihtoehtoja, erityisesti kosteisiin tai nopeasti valuvien maiden olosuhteisiin. Valinta riippuu ilmastosta, maaperästä ja seuraavan viljan tarpeista. Suomessa käytetään sekä syksy- että kevytalvisia kylvöjä sekä kevätkylvöjä riippuen kiertokulusta ja tavoitteista.

Käyttö ja hallinta. Peitekasvit kylvetään usein maan tilapäiseen peittämiseen syksyllä tai keväällä ennen seuraavaa viljaa. Niitä voidaan hoitaa niittäen, leikkaamalla tietyllä aikataululla tai jättämällä vihreiksi lannoitukseksi. Terminaatio on tärkeä vaihe: peitekasvi poistetaan tai sen kasvu estetään ennen uuden viljan kylvöä, jotta maaperä valmistaudutaan seuraavaan satoon.

Hyödyt ja vaikutukset. Peitekasvit vähentävät eroosiota, parantavat veden imeytymistä, hillitsevät rikkakasvien menestystä ja lisäävät maaperän humuskerrosta sekä biologista aktiivisuutta. Ne voivat myös vähentää ravinteiden huuhtoutumista ja toimia osana kestävää viljelykiertoa. Kiinnostus peitekasveihin on kasvanut laajasti erityisesti ympäristöystävällisissä viljelykäytännöissä.