passivointiprosessit

Passivointiprosessit ovat metallien pinnankäsittelytoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on muodostaa ohut, tiivis passiivikerros ja parantaa korroosionkestävyyttä. Yleisintä on ruostumattoman teräksen ja alumiinin käsittely, mutta ilmiö liittyy moniin metalleihin, joille muodostuu oksidikerros. Passiivikerroksen tehtävänä on estää hapen ja veden pääsy pinnan alle ja siten hidastaa syöpymistä. Kerros on yleensä kromi- tai alumiinioksidiperäinen ja itsestään parantuva, jos pinta vaurioituu.

Passivointia hyödynnetään sekä kemiallisissa että elektrolyyttisissä menetelmissä. Kemiallinen passivointi käyttää hapoista liuosta, kuten typenitraatti- tai sitruunahappopohjaisia liuoksia, joiden tarkoituksena on poistaa pinnan epäpuhtaudet ja rikastuttaa kromaoksidia. Elektrolyyttinen passivointi on anodinen käsittely, jolla muodostuu tiivis oksidikerros. Lämpöpassivointi voidaan toteuttaa korkeassa lämpötilassa hapettumiseksi. Ennen käsittelyä pinnat puhdistetaan ja huuhdellaan.

Standardit ja tarkastusohjeet ohjaavat toimintaa. Yleisiä standardeja ovat esimerkiksi ASTM A967 ja ASTM A380 sekä vastaavat ISO-ohjeet, jotka määrittelevät käytettävät liuokset, ajat sekä testimenetelmät. Passivointia tukevat testit ja pinnan analyysit osoittavat passiivikerroksen laadun ja korroosionkestävyyden.

Sovellukset ja rajoitteet: Passivointia käytetään elintarviketeollisuudessa, lääketieteellisissä laitteissa, rakennus- ja teollisuusmateriaaleissa sekä putkistoissa. On kuitenkin muistettava, että passivointi ei korvaa asianmukaista suojelua tai ympäristön hallintaa, ja tuloksia on todistettava säännöllisesti.