paradgimoista

Paradigmat ovat vakiintuneita malleja ja näkemyksiä, jotka ohjaavat tutkimuksen kysymyksiä, menetelmiä ja tulkintoja tietyllä aikakaudella. Ne muodostavat tutkimuksen kehyksen: ne määrittelevät, mitä ongelmia pidetään relevantteina, millaisia todisteita arvostetaan ja millaisia kokeellisia tai teoreettisia standardeja noudatetaan. Paradigmat voivat koskea teorioita, mittausmenetelmiä sekä arvoja ja normeja tieteellisessä yhteisössä.

Thomas S. Kuhnin mukaan tiede etenee normaalin tieteen aikakausina, jolloin vallalla on jokin vakiintunut paradigma. Anomalioita kasaantuu, kriisi syntyy ja lopulta vanha paradigma voi korvautua uudella paradigmallä, mikä merkitsee tieteellisen vallankumouksen kaltaista siirtymää. Näin tapahtuu, kun nykyinen kehyksen tarjonta ja ratkaisut eivät enää riitä uusien ilmiöiden selittämiseen.

Paradigmoja voidaan tarkastella myös muilla aloilla kuin tieteessä, kuten teknologiassa, filosofiassa ja organisaatiokulttuurissa. Ne kuvaavat vallitsevia malleja, joiden mukaan ongelmia lähestytään, päätöksiä tehdään ja tietoa tulkitaan. Näin ne auttavat ymmärtämään, miksi tutkimus- ja toimintatapamme muuttuvat.

Esimerkkejä suurista muutoskohdista: geotieteissä siirtymä geosentrisestä maailmankuvasta heliosentrisyyteen; fysiikassa klassisen mekaniikan laajentuminen relativity- ja kvanttimekaniikan suuntaan; geologiassa laattatektoniikan vakiinnuttuminen; psykologiassa behaviorismin roolin väistymä kohti kognitiivista vallankumousta.

Kritiikki: Kuhnin malli on saanut sekä tukea että kritiikkiä. Jotkut tutkijat korostavat jatkuvuutta ja kumulatiivisuutta, toiset painottavat sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden roolia. Silti paradigmojen ja niiden muutosten keskustelu tarjoaa hyödyllisen kehyksen, kun tarkastellaan, miksi ajattelumme muuttuu.