palontorjunnan

Palontorjunnan on turvallisuusalan kokonaisuus, joka keskittyy tulipalojen estämiseen, leviämisen hallintaan sekä palon ja siihen liittyvien onnettomuuksien vaikutusten minimoimiseen. Se kattaa ennaltaehkäisevät toimenpiteet, varhaisenpalon havaitsemisen, palon torjumisen sekä evakuoinnin ja toipumisen palon jälkeen.

Keskeisiä osa-alueita ovat sekä passiiviset että aktiiviset palontorjuntatoimet. Passiivinen palontorjunta tarkoittaa kiinteistöteknisiä ratkaisuja kuten paloluokkia, tulisuojaa ja tilanjakajia. Aktiivinen palontorjunta sisältää palovaroitinjärjestelmät, sprinklerit, sammutuslaitteet sekä varmistus- ja valvontajärjestelmät.

Palontorjuntaa ohjaavat kansainväliset ja kansalliset standardit sekä rakennus- ja turvallisuuslainsäädäntö. Yleisimmät eurooppalaiset standardit kattavat esimerkiksi palovaroitusjärjestelmät (EN 54) ja kiinteiden sammutusjärjestelmien asennuksen ja ylläpidon (EN 12845). Lainsäädäntö määrittelee vaatimuksia rakennusten turvallisuudesta, riskinarvioinnista ja henkilöstön koulutuksesta.

Käytännössä palontorjunta suunnitellaan kiinteistökohtaisesti riskinarvioiden perusteella, ja siihen osallistuvat kiinteistön omistajat, suunnittelijat, palokunta sekä mahdolliset palveluyritykset. Ylläpito ja säännölliset tarkastukset ovat oleellisia: laitteiden toimivuus on varmistettava sekä ennalta sovittujen huolto-ohjelmien mukaisesti.

Suomessa palontorjunnan integrointi tapahtuu rakennussuunnitteluun, rakentamiseen ja pelastusviranomaisten valvontaan. Kehitys suuntautuu kohti riskiperusteista suunnittelua, älykkäitä valvontajärjestelmiä sekä parempaa tiedonkulkua rakennusten käyttäjien ja pelastushenkilöstön välillä.