paloluokitukset

Paloluokitukset ovat järjestelmä, jolla kuvataan rakennustuotteiden ja rakennusosien paloturvallisuutta. Ne määrittelevät, miten hyvin tuote tai rakenne kestää tulta, estää palon leviämisen sekä suojaa ihmisiä ja omaisuutta. Paloluokitukset perustuvat kahdelle pääulottuvuudelle: reagointi tulipaloon (palon synty ja leviäminen) sekä palonkestävyys (rakenteen kyky säilyttää kantavuutensa, eristys- ja eheytystason tulipalon aikana).

Reagointi tulipaloon -luokitukset mittaavat, miten helposti ja nopeasti materiaali syttyy, miten runsasta savua se tuottaa ja kuinka nopeasti liekit leviävät. Eurooppalaisissa standardeissa ne esitetään usein A1–F-luokituksina sekä savunmuodostusluokituksina (esimerkiksi s1–s3). Palonkestävyys -luokitukset kuvaavat rakennusosan kykyä säilyttää rakenteelliset ominaisuutensa tulipalossa; tyypillisiä mittayksiköitä ovat R (kantavuus), E (tarpeellinen eristävyys) ja I (eristyskyky), sekä aikamittaiset luokitukset kuten EI60 tai EI120.

Testaus ja sertifiointi tapahtuvat akkreditoiduissa laboratorioissa standardien mukaisissa paloeli- ja palonkestystesteissä. Tulokset julkaistaan luokituksina ja ne voivat olla osa tuotteen teknistä tiedostoa sekä CE-merkintää. Rakennusten suunnittelussa paloluokitukset ohjaavat valintoja kuten seinien, lattioiden ja ovien rakenteiden sekä palosuojausten määrää.

Käytännön merkitys on infrastruktuurin turvallisuus ja pelastettavien ihmisten määrä: paloluokitukset auttavat suunnittelijoita varmistamaan riittävän palonkestävyyden, nopean evakuoinnin mahdollisuuden sekä tehokkaan palo- ja pelastustoimenpiteiden toteutumisen. Suomessa paloluokitukset noudattavat pääasiassa eurooppalaisia standardeja, kuten EN 13501-1, ja käsittävät sekä reaktiota tulipaloon että palonkestävyyttä määrittelevät osa-alueet.