paketointiformaatteja

Paketointiformaatit viittaavat tiedon siirtämisessä käytettyjen yksiköiden, eli pakettien, rakenteisiin. Ne määrittelevät, mitä tietoja paketti sisältää ja missä järjestyksessä ne esiintyvät, jotta tiedon voi välittää eri järjestelmissä ja verkoissa yhteensopivasti.

Yleisesti paketin rakenne koostuu useimmiten kolmesta osasta: otsikosta (header), itse lähetettävästä tiedosta (payload) sekä mahdollisesta tarkastus-/ohjausosasta (trailer tai FCS). Eri verkko- ja protokollakerroksilla on omat spesifikaationsa siitä, mitä kenttiä headeriin ja payloadiin sisällytetään sekä kuinka pitkät kentät ovat. Otsikon kentät voivat sisältää esimerkiksi versionumeron, osoitteet, kokonaissan pituuden, protokollan identifikaation sekä virheenkorjaustietoja.

Yleisimmät esimerkit pakettiformaateista liittyvät verkkokerroksiin ja kuljetuskerroksiin. IPv4- ja IPv6 -paketit määrittelevät, miten verkko-osoitteet ja paketin hallintatiedot esitetään. IPv4:ssä on kenttiä kuten version, IHL, DSCP/ECN, kokonaispituus, tunniste, fragmentointikentät, TTL ja protokolli sekä lähde- ja kohdeosoitteet. IPv6:ssa on versio, liikenneluokka, virtausmerkintä, hyötypituus, seuraava-header ja hoppelimit sekä lähde- ja kohdeoiteet. TCP- ja UDP-täytyy lähetettävän tiedon lisäksi määritellä lähde- ja kohdeportit sekä hallinta- ja tarkistuskentät. Linkkikerroksen Ethernet-kehys sisältää kohde- ja lähdemac-osoitteet, EtherType- tai Length-kentän sekä FCS-tarkistuksen.

Standardointi tapahtuu pitkälti IETF:n RFC-tiedostojen ja IEEE-standardien kautta. Esimerkiksi IPv4- ja IPv6 -pakettien rakenteet sekä TCP/UDP-protokollat on kuvattu RFC-dokumenteissa; Ethernet-standardeja hallinnoivat IEEE 802.3 -asperykset. Paketointiformaattien yhteensopivuus mahdollistaa tiedon siirron eri laitteiden ja verkkojen välillä sekä virheiden havaitsemisen ja reitityksen.