paikannustarkkuus

Paikannustarkkuus tarkoittaa sitä, miten tarkasti järjestelmä pystyy määrittämään kohteen todellisen sijainnin. Se kuvaa eroavaisuutta polttoaineen, karttojen ja mittausmenetelmien tuloksen ja todellisen paikan välillä. Paikannustarkkuus voidaan ajatella sekä 2D-horisonttahaarukkaa että 3D-korjausta, ja se ilmoitetaan usein metreinä.

Tarkkuus riippuu useista tekijöistä ja mittaustavasta. Yleisiä mittaykäsitteitä ovat esimerkiksi circular error probable (CEP), joka kuvaa etäisyyden, jonka prosentti mittauksista pysyy tietyn säteen sisällä, sekä root mean square error (RMSE). Datan lähteinä voivat olla GNSS-järjestelmät (GPS, GLONASS, Galileo, BeiDou), Wi-Fi- ja Bluetooth-pohjainen paikannus, matkapuhelinverkon sijainti sekä sisätiloissa käytettävät sensori- ja karttaperusteiset menetelmät. Paikannus voidaan toteuttaa suoraan tai yhdistettynä, jolloin monen tekijän tiedot fuusioidaan parempaan tarkkuuteen.

Tarkkuuteen vaikuttavat vahvasti signaalin saatavuus ja satelliittigeometria sekä ympäristötiedot. Avoveitsillä avoimella taivaalla GNSS:n tarkkuus on usein useita metrejä, kun taas lisäinformaation ja korjausten avulla voidaan päästä metreistä desimetreihin tai jopa senttimetreihin (esimerkiksi RTK/PPP). Sisätiloissa signaalin heikkeneminen sekä suunnallinen häiriö ovat yleisiä epätarkkuuden aiheuttajia, jolloin Wi-Fi-, Bluetooth- ja UWB-pohjaiset ratkaisut voivat parantaa tilapäistä tarkkuutta.

Paikannustarkkuus on keskeinen tekijä esimerkiksi navigoinnissa, hätäpalveluissa sekä geospatiaalisissa sovelluksissa, ja sen odotetaan jatkuvasti paranevan kehityksen ja yhdistettyjen järjestelmien myötä.