pääverkkojen

Pääverkkojen käsitteellä tarkoitetaan suuria, maantieteellisesti laajoja ja korkean kapasiteetin yhteyksiä, jotka yhdistävät paikallisverkot sekä organisaatioiden verkot toisiinsa sekä siirtävät suuria tietomääriä pitkiä matkoja. Pääverkot muodostavat telekommunikaatio- ja Internetin infrastruktuurin ytimen ja mahdollistavat tiedon nopean, luotettavan ja laajamenetisen siirron eri alueiden välillä.

Pääverkot hyödyntävät korkeakapasiteettisia fyysisiä linkkejä, kuten kuituoptisia kaapeleita, sekä usein DWDM- ja OTN-tekniikoita. Ne sisältävät suuria reitittimiä ja siirtoyksiköitä sekä voivat olla sekä julkisia Internet-pohjaisia verkkoja että palveluntarjoajien transit- tai oman backbone-verkkoja. Verkon hallinnassa käytetään reititysprotokollia, kuten BGP:ta, ja mahdollisesti MPLS-kerrosta liikenteen ohjaamiseen.

Tyypillisiä piirteitä ovat redundanssi ja monensuuntaiset reitit, joiden avulla ydinverkon toiminta kestää laitteiden vikoja tai yhteyksien katkeamisia. Pääverkot muodostuvat usein useista kerroksista: ydinverkko, jakelunauha sekä pääsytasot, ja ne liittävät internetin vaihtopisteisiin (IXP:t) ja datakeskuksiin toisiinsa.

Käyttökohteita ovat teleoperaattoreiden verkot, suuryritysten sisäverkot sekä kansainväliset infrat, kuten Internetin sekä muun digitaalisen viestinnän infra. Pääverkkojen suunnittelu keskittyy kapasiteetin kasvattamiseen, luotettavuuteen, alhaiseen viiveeseen sekä kustannustehokkuuteen.

Tulevaisuudessa pääverkkoja kehitetään yhä ohjelmistopainotteisemmin, yhdistämällä IP-pohjaiset reititykset, MPLS sekä optisen teknologian kehittyneempiä muotoja DWDM:n rinnalle. SDN:n ja NFV:n kaltaiset lähestymistavat mahdollistavat nopeammat kapasiteettilisäykset, paremman hallittavuuden ja automaation.