reititykset

Reititykset tarkoittavat verkon liikenteen ohjaamista lähteestä määränpäähän reitittimien ja muiden verkkoelementtien avulla. Keskeinen osa reititystä on reititystaulu, joka sisältää verkko-osoitteet, reitittimen seuraavan hypyn (next hop), etäisyyden tai kustannuksen sekä reitityspolitiikan toimeenpanotiedot. Reititykset voivat olla staattisia (manuaalisesti määriteltyjä) tai dynaamisia, jolloin reitittimet vaihtavat tietoa reititysprotokollien avulla.

Yleisimmät dynaamiset protokollat ovat RIP, OSPF ja BGP; kotiverkoissa ja pienissä yrityksissä käytetään usein OSPF:ää tai reitityspalveluita, suurissa internet-operaattoreissa BGP hallitsee reititystä autonomisten järjestelmien välillä. Reitityspäätökset perustuvat metriikoihin, reitityssääntöihin ja hallinnolliseen etusijaan (administrative distance). Reitityksen optimointi sisältää reitityksen aggregoinnin, reitityksen uudelleenjakamisen (redistribution) ja preferenssien asettamisen.

Reititykseen liittyy haasteita kuten konvergenssi, reititysilmot (routing loops) ja turvallisuusuhat (esim. BGP-hijack), joita vastaan käytetään suojauksia, suodatussääntöjä ja autentikaatiota. Modernissa verkkosuunnittelussa ohjelmoitava verkko (SDN) erottaa ohjaustason ja datapolun, jolloin reitityspäätöksiä voidaan hallita keskitetysti, mikä lisää joustavuutta ja mahdollistaa monimutkaiset reitityspolitiikat. Reititykset ovat olennaisia verkkoyhteyksien toimivuudelle, suorituskyvylle ja luotettavuudelle.