otoakustiikkaisia

Otoakustiikkaiset vasteet, yleisesti kutsuttuna otoakustisina emisioina (OAE), ovat korvan sisäkorvasta peräisin olevia ääniä, jotka syntyvät ulkokarvasolujen toiminnan seurauksena. Nämä äänet kulkeutuvat korvakäytävän kautta ulos korvakanavaan ja mahdollistuvat mittaamalla erittäin herkällä mikrofonilla.

OAE:t voidaan jakaa spontaanisti esiintyviin (SOAE) sekä stimulaatioon liittyviin eli evoked OAEs (EOAEs). Evoked OAEs jaetaan puolestaan transient-evoked OAEs (TEOAE) ja distortion-product OAEs (DPOAE). TEOAEs mitataan lyhyillä äänipulsseilla tai klikillä, DPOAEs taas syntyvät kahdella lähekkäisellä sävelkoolla f1 ja f2 ja mitataan sisäkorvan epälineaarisesta vasteesta aiheutuva äänivaste, kuten 2f1−f2.

Mittaus tapahtuu korvakäytävään asetetulla laitteistolla, joka sekä stimuloi korvaa että mittaa sisäkorvan vasteen mikrofonin kautta. OAE:ita voidaan käyttää ainoastaan, jos välikorvan tila on kunnossa; tulehdus, märkä tai muut välikorvan ongelmat voivat heikentää tai estää tulkinnan. Siksi välikorvan toiminta on olennaista mittausten luotettavuudelle.

Käyttötarkoitukset ja tulkinta: OAEt ovat keskeinen työkalu kuulon toiminnan seulonnassa, erityisesti vastasyntyneillä, ja niitä käytetään myös kliinisessä audiologiassa ulkoisten hiussolujen toiminnan arviointiin. Nämä mittaukset eivät kuitenkaan kerro koko kuuloasteesta, vaan antavat tietoa cochlearisen toiminnan terveydestä osana laajempaa kuulontutkimusta. OAEn läsnäolo viittaa yleensä normaaliin ulkoisten hiussolujen toimintaan, mutta kuulon tarkka taso on selvitettävä lisätesteillä.

Historia: Otoakustisten emisioiden löytyminen ja tutkiminen aloitettiin 1978, kun David Kemp osoitti näiden pienien korvasta lähtevä äänien olemassaolon. Tämä löytö muutti huomattavasti kuuloaistin tutkimusta ja käytännön sovelluksia.