oksidointina

Oksidointi on kemiallinen reaktio, jossa yhdisteen hapetusluku nousee tai se luovuttaa elektroneja. Moderni määritelmä korostaa elektronien menettämistä eikä aina vaadi happea mukaan. Oksidointireaktioita esiintyy sekä epäorgaanisissa että orgaanisissa yhdisteissä, ja ne voivat tapahtua sekä yksittäisten aineiden että biologisten prosessien osana.

Oksidointireaktioissa on kyse redox-parista: oksidantti vastaanottaa elektroneja ja pelkistin luovuttaa niitä. Oksidointi määritellään elektronien menettämiseksi, eikä siihen aina tarvita happea. Oksidantteja ovat usein happi, mutta myös kloori, typen oksidit sekä monet muut aineet voivat toimia oksidantteina.

Esimerkkejä ovat raudan ruostuminen (rauta reagoi hapen ja veden kanssa), sekä palaminen. Biologiassa oksidointi toteutuu esimerkiksi soluhengityksessä, jossa glukoosi hapetetaan energiaksi elektroninsiirtoketjussa. Oksidatiivinen stressi syntyy soluissa vapautuvista reaktiivisista hapteista (ROS), mikä liittyy ikääntymiseen ja moniin sairauksiin. Elimistö torjuu tätä antioksidanteilla.

Sovellukset ja vaikutukset: teollisuudessa oksidointi mahdollistaa monia kemiallisia reittejä ja energiantuotantoa, mutta samalla aiheuttaa korroosiota ja elintarvikkeiden hapettumista laatutuhouksineen. Säilytys- ja pakkausmenetelmät sekä antioksidantit auttavat estämään ei-toivottua oksidointia elintarvikkeissa ja materiaaleissa.