Oksidointi

Oksidointi on kemiallinen reaktio, jossa aine menettää elektroneja tai sen hapetusluku nousee. Yleisesti oksidointi merkitsee elektronien siirtymää pois molekyylistä. Historiallisesti oksidointi liitettiin aina reaktioon hapen kanssa, mutta nykyaikaisessa kemiassa oksidoinnilla tarkoitetaan laajempaa elektroninsiirtoprosessia, jossa oksidantti hyväksyy elektroneja.

Redox-tapahtumissa oksidantti vastaanottaa elektroneja ja toisaalta pelkistyminen tapahtuu, kun toinen aine luovuttaa elektroneja. Näin muodostuvat redox-parit. Yleisimmät oksidantit ovat happea sekä esimerkiksi vetyperoksidi ja halogeenit; käytännössä oksidantteja esiintyy laajasti sekä epäorgaanisissa että orgaanisissa reaktioissa.

Esimerkkejä oksidoinnista ovat raostuminen, jossa rautaa hapen ja veden vaikutuksesta muodostuu raudan oksidikerrosta. Palaminen on nopea oksidointireaktio, jossa polttoaine reagoi hapen kanssa ja vapautuu lämpöä sekä valoa. Biologisesti oksidointi on keskeistä energiantuotannossa: solujen hengitys oksidoi orgaanisia yhdisteitä hapen avulla ja vapauttaa energiaa.

Oksidoinnin nopeuteen vaikuttavat lämpötila, reagointipintojen pinta-ala, aineiden pitoisuudet sekä kosteus. Lisäksi katalyytit ja passivaatio voivat joko nopeuttaa tai hidastaa reaktiota. Esimerkiksi metallin pinnan suojaaminen maalilla tai anodoinnilla estää korroosiota.

Merkitys: Oksidointi on keskeinen ilmiö teollisuudessa ja luonnossa: korroosion hallinta, materiaalitiede, energiajärjestelmät kuten akut ja polttoainejärjestelmät sekä biologiassa. Ympäristössä oksidointi vaikuttaa kiertokulkuihin ja hapenkulutukseen.