oksidointiin

Oksidointi on kemiallinen prosessi, jossa aine menettää elektroneja tai sen hapetustaso nousee. Oksidointi ja pelkistys muodostavat redox-pareja, ja niitä tarkastellaan usein yhdessä. Hapetusluku kuvaa, miten monta elektronia atomi menettää tai vastaanottaa.

Oksidointia aiheuttavat voimakkaat hapettimet, kuten happi (O2), vetyperoksidi (H2O2) sekä kloori ja monet muut hapetus-aineet. Reaktiossa elektronit siirtyvät pelkistäjälle, ja tuloksena voi olla aineen hapetustason nousu sekä muutoksia molekyylin rakenteessa ja ominaisuuksissa.

Esimerkkejä ovat raudan hapettuminen ilman ja veden vaikutuksesta, mikä johtaa raudan pinnan korroosioon ja rustaantumiseen; palaminen, jossa polttoaine reagoi hapen kanssa ja vapautuu energia; sekä biologisessa aineenvaihdunnassa oksidointi, jossa glukoosi hapetetaan ja elektronit siirretään elektroninsiirtoketjussa vapauttaen energia soluille.

Merkitys ja sovellukset kattavat sekä teollisuuden että biologian alueet. Oksidointia hyödynnetään kemiallisen synteesin ja energian tuotannon prosesseissa, esimerkiksi polttoaine- ja akkuteollisuudessa. Toisaalta oksidatiivinen stressi voi vaurioittaa solujen biomolekyylejä, ja elimistö puolestaan käyttää antioksidantteja sekä entsyymejä tällaisen vaikutuksen hallitsemiseksi.

Historiaa: käsitteen juuret ulottuvat aikaan, jolloin hapen vastaanottamista pidettiin pääasiallisena oksidointina. Nykyisin oksidointi määritellään laajemmin redox-tapahtumaksi, jossa elektroneja siirtyy aineesta toiseen.