oikeuslähteeseen

Oikeuslähteeseen viitataan yleisesti oikeusjärjestelmän lähteisiin, joista oikeusnormit saadaan ja joihin oikeudellinen tulkinta tukeutuu. Suomessa oikeuslähteitä voidaan tarkastella sekä normatiivisen säädöstekstin että tulkinnallisen näkökulman kautta. Tärkeimmät oikeuslähteet ovat ensisijaisia ja ne muodostavat oikeusnormien hierarkian perustan.

Keskeiset ensisijaiset oikeuslähteet ovat perustuslaki, lait ja asetukset. Perustuslaki määrittelee perusoikeudet ja valtion vallanjakamisen periaatteet, ja sen ylivoimainen asema vaikuttaa kaikkiin muuhun lainsäädäntöön. Lait ovat eduskunnan vahvistamia yleisiä säännöksiä, jotka koskevat muun muassa oikeudellisen toimivallan ja sääntelyn perustaa. Asetukset ovat lain toimeenpanokäytäntöjä, joita hallitus antaa valtion säädöksinä. Kansainväliset sopimukset sekä EU-oikeus ovat myös oikeuslähteitä, ja ne vaikuttavat suoraan tai longeron tavoin domestiseen oikeuteen riippuen sopimuksesta ja sovellettavasta oikeusjärjestyksestä.

Toissijaiset oikeuslähteet ja apulähteet muodostuvat oikeuskäytännöstä (ennakkopäätökset) sekä oikeuskirjallisuudesta. Tuomioistuimien ratkaisut sekä akateeminen tutkimus ja kommentaarikirjallisuus auttavat täsmentämään normien soveltamista, erityisesti oikeuskäytännön epäselvyyksissä tai soveltamisvaikeuksissa.

Oikeuslähteiden välinen suhde määräytyy lainsäädännön ja oikeusjärjestyksen mukaan: perustuslaki on ylin, sen jälkeen seuraavat lainsäädäntö ja asetukset, EU- ja kansainvälinen oikeus sekä lopuksi oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus täydentävät ja tulkitsevat toisiaan.