näkökenttä

Näkökenttä on sen tilan osa, johon silmä näkee katsoessaan johonkin suuntaan. Se käsittää sekä keskuksen ympäröivän fovean alueen että laajemman perifeerisen näön. Näkökentän laajuus ilmoitetaan yleisesti asteina ja vaihtelee yksilöllisesti sekä silmäkohtaisesti.

Jokaisella silmällä on oma monokulaarinen näkökenttänsä. Kun molemmat silmät katsovat samaan suuntaan, niiden näkökentät yhdistyvät binokulaariseksi näkökentäksi, joka on tavallisesti laajempi kuin kummankin silmän erillinen kenttä. Yleisesti monokulaarinen näkökenttä on noin 150–160 astetta horisontaalisesti ja noin 120 astetta pystysuunnassa, ja binokulaarinen näkökenttä on noin 180 astetta horisontaalisesti ja noin 120–135 astetta pystysuunnassa.

Perimetria on yleinen menetelmä näkökentän kartoitukseen. Statisella tai kineettisellä perimetrialla saadaan kartta siitä, missä kohdissa havainto on vahva tai heikentynyt. Näkökentän kaventuminen voi viitata silmäsairauksiin kuten glaukoomaan, verkkokalvon tai optisen hermon sairauksiin sekä aivoperäisiin vaurioihin. Ikä ja terveydelliset tekijät vaikuttavat näkökentän laajuuteen, ja tutkimus on keskeinen osa näön huomioon ottavaa diagnostiikkaa ja seurantaa.

Näkökenttä esiintyy sekä kliinisessä silmä-, neurologiassa että yleisessä visuaalisen järjestelmän tutkimuksessa. Se on tärkeä käsite myös teknisissä sovelluksissa, kuten näköjärjestelmien suunnittelussa ja visuaalisen huomioinnin tutkimuksessa.