näköhermosta

Näköhermo (lat. nervus opticus) on keskushermoston osa, joka välittää visuaalisen tiedon silmästä aivokuorelle. Se muodostuu retinaalisista ganglion-solujen aksonien kerästä ja on myeliinisoitunut CNS-tyyppisillä gliaalisoluilla. Näköhermo alkaa silmän sisäpuolelta papillen alueelta ja etenee kohti aivokuorta useita anatomisia osia hyväksi käyttäen.

Anatomia: Näköhermo jaetaan neljään osaan: intraokulaarinen osa (silmässä, papillaan rajoittuva), intraorbitaalinen osa (silmäkuopassa), intracanalicularinen osa (näköhermon kanavassa) ja intracranialinen osa (kohti aivorunkoa). Osa aksonien risteää optisessa chiasmassa, jossa noin puolet aksoneista kulkee vastakkaiselle puolelle. Hermon päättyminen ja seuraavat radat muodostavat visuaalisen tieksi, jonka päätepiste on näköaivokuori.

Toiminta ja tie: Näköhermo välittää sähköisiä merkkejä retinaalisista ganglion-soluista. Signaalit kulkevat optic nerve -chiasm-tract -reitillä, etenevät lateraaliseen genikulaariseen tumaan (thalamus) ja sieltä primaariselle näköaivokuorelle occipital lobessa.

Verenkierto ja rakenne: Näköhermon sisäosat saa verenkiertonsa piaaliverisuonista; retinaa ravitsevat lisäksi keskusretinal artery -arteria centralis retinae sekä pienet lähiastioita. Intrakraniaalinen osa saa tukea useista pienistä aivokalvon verisuonista.

Kliininen merkitys: Tärkeitä tiloja ovat optinen neuritis (aksonaalisen ja retinan tulehdus, näkökyvyn heikkeneminen), glaukooma (kudoksen vaurioituminen kohonneen silmänpaineen vuoksi), papilledema (lisääntynyt kallonsisäinen paine aiheuttaa näköhermon päätyvenytyksen) sekä optinen atrofia (krooninen vaurio). Diagnostiikkaan kuuluu näköaistin tutkiminen, näkökenttien kartoitus ja kuvantava tutkimus (esim. MRI).

Terminologia: Suomen kielessä näköhermosta on elatiivimuoto sanasta näköhermo.