nominalisointipäätteet

Nominalisointipäätteet ovat suomen kielen päätteitä, joiden avulla verbeistä ja adjektiiveista muodostetaan nominaaleja, eli sanoja, jotka toimivat substantiiveina. Niiden avulla voidaan ilmentää toimintaa, tilaa, ominaisuutta tai tekijää ilman erillistä nimeä. Nominalisointi laajentaa kielen ilmaisukykyä ja mahdollistaa lauseiden eri roolien täyttämisen.

Yleisimmät nominalisointipäätteet ja niiden yleislaatu:

- -minen: muodostaa nominaaleja teosta tai prosessista. Esimerkiksi kirjoittaa → kirjoittaminen (toiminnan tai prosessin nimi), lukea → lukeminen, oppia → oppiminen.

- -ja/-jä: muodostavat agentti- eli tekijä-nominatiiveja, jolloin sana viittaa siihen, joka tekee tai esiintyy tietyn toiminnan kohteena. Esimerkiksi kirjoittaja, opettaja, laulaja.

- -us/-uus/-uus, -isuus/-yys: muodostavat abstrakteja ominaisuus- tai tilannominaaleja adjektiivien juurista. Esimerkiksi kauneus (kaunis), turvallisuus (turvallinen), suuruisen kaltaiset rakenteet esiintyvät joissakin sanoissa yleisemmin -uus- tai -isuus-derivaatioilla.

- -us/ -tu/-tty: joissakin tapauksissa muodostaa tuotannon tai tuloksen merkityksen verbistä. Esimerkiksi rakennus (rakentaa), näyttö (näyttely/illustrationin idea) voi esiintyä -us/-tu-tyyppisissä johtimissa.

Käyttö ja semantiikka: Eri päätteet painottavat erilaista merkitystä (toiminta vs. tekijä vs. ominaisuus). Valinta riippuu sanojen semantiikasta, fonologisista rajoitteista ja kielen historiallisista kerrostumista. Nominalisoituneet muodot voivat taivuttaa yleisesti kieliopillisesti kuten muutkin sanat, ja ne voivat esiintyä lauseessa subjekteina, objektina tai adjektiivisinä määritteineinä.

Nominalisointipäätteet ovat keskeinen osa suomen sanastollista rakennetta, ja niiden tunteminen auttaa ymmärtämään sekä nykyistä että vanhempaa kieltä.