nitrocelluloosakalvot

Nitrocelluloosakalvot, myös tunnetut nimellä **selluloosinitraattikalvot**, ovat valokuvaustekniikassa käytettyjä herkkiä materiaaleja, jotka perustuvat nitraattiselluloosaan. Ne kehitettiin 1800-luvun lopulla ja olivat yleisimmin käytössä 1900-luvun alussa ennen kuin ne korvattiin turvallisemmilla ja kestävämmillä materiaaleilla, kuten asetattiselluloosakalvoilla.

Nitraattiselluloosa on selluloosan nitraatti, joka saadaan käsittelemällä selluloosaa typpihapolla ja rikkihapolla. Valokuvauskalvoissa nitrocelluloosa toimii pohjana, johon lisätään herkistysaineita, kuten hopeahalidi- tai diazo-emulsioita. Valokuvausprosessissa kalvo altistetaan valolle, minkä jälkeen se kehitetään kemiallisesti paljastaen kuvan.

Nitrocelluloosakalvot tunnettiin palovaroituksesta johtuen, sillä ne ovat erittäin palavia ja helposti syttyviä. Tämä ominaisuus aiheutti useita onnettomuuksia varastointiympäristöissä, mikä johti niiden vähitellen korvaamiseen. Lisäksi ne ovat herkkiä kosteudelle ja ajan myötä altistuvat rappeutumiselle, mikä vaikeuttaa säilytystä.

Nitrocelluloosakalvoja käytettiin laajalti ammattivalokuvauksessa, elokuvanteossa ja lehtivalokuvissa. Tunnetuimpia merkintöjä ovat esimerkiksi Kodakin ja Agfa:n valmistamat tuotteet. Nykyään ne ovat melko harvinaisia, mutta niitä käytetään edelleen eräissä erikoistilanteissa, kuten vanhojen elokuvien ja valokuvien restauroinnissa. Niiden korvaaminen turvallisemmilla materiaaleilla paransi valokuvausprosessin turvallisuutta ja kestävyyttä.