neutraalisuus

Neutraalisuus on valtion tai muun toimijan tila tai politiikka, jossa sitä ei ryhdytä sotilaallisiin toimiin toisten konfliktien osapuoleksi eikä sitouduta sotilaallisiin liittoutumiin. Se voi olla pysyvä osa ulko- ja turvallisuusstrategia tai tilapäinen ratkaisu konfliktitilanteessa. Neutraalisuutta toteutetaan usein pidättäytymällä puolueellisuudesta konfliktissa sekä rajaamalla alueen käytön sitovista liittoutumisista ja projektoimalla humanitaarista ja diplomaattista toimintaa.

Kansainvälisessä oikeudessa neutraaliutta säätelevät erityisesti 1907 Haag'in sopimukset, jotka määrittelevät neutralaiden oikeudet ja velvollisuudet sodan aikana. Neutrali valtion on muun muassa kohdeltava molempia osapuolia tasapuolisesti, ei sallittavaan konfliktin tukemista omalla alueellaan, ja annettava tilaa humanitaariselle avulle sekä meriliikenteelle, jolla ei ole yhteyttä sodan osapuoliin. Neutraalisuus ei kuitenkaan tarkoita eristäytymistä tai ihmisoikeuksien laiminlyöntiä; neutralit voivat osallistua kansainväliseen yhteistyöhön ja rauhantyöhön.

Historiallisesti useat maat ovat turvautuneet pysyvään neutraaliuteen. Sveitsi on tunnettu pysyvästä, käytännön puolueettomuudestaan, ja Itävalta sekä Ruotsi ovat tarjonneet esimerkkejä alueellisesta neutraalista asennoitumisesta. Suomessa sotien jälkeen vallinnut käytäntö oli pitkään liittoutumattomuuteen sekä oman puolueettomuuden ylläpitämisen politiikka, mutta tilanne muuttui 2020-luvulla: Suomi hakeutui ja liittyi Natoon vuonna 2023, mikä merkitsi merkittävää muutosta perinteiseen neutraaliusasemaan.

Nykytilanteessa neutraalisuuden käsite jatkaa kehittymistään turvallisuuspoliittisessa kontekstissa. Keskeisiä kysymyksiä ovat, millainen asema neutraliteetilla on kriisien ennaltaehkäisyssä, humanitaarisessa tehtävässä ja kansainvälisessä yhteistyössä, sekä miten se kohtaa yhä monimutkaisemman turvallisuus- ja valtioiden välisen dynamiikan.