neovaskulaarisessa

Neovaskulaarinen (neovaskulaarinen, neovaskulaarinen verisuonitus) kuvaa uusien verisuonten muodostumista tai liittyvää verisuonikasvua kudoksessa. Termiä käytetään sekä kuvailevasti että kliinisessä yhteydessä, kun puhutaan neovaskulaarisesta kudoksesta tai neovaskulaarisesta verisuonistosta. Neovaskulaarinen prosessi syntyy usein kudoksen hapenpuutteeseen (hypokia) reagoivien kasvutekijöiden, erityisesti VEGF:n, vapautuessa. Tämä käynnistää endoteelisolujen proliferaation ja verisuonten muodostumisen, joka voi tapahtua sprouting-angiogeneesin tai intussusceptiivisen angiogeneesin kautta.

Kliinisissä yhteyksissä neovaskulaarista verisuonitusta tavataan esimerkiksi silmäsairauksissa, kuten diabeettisessa retinopatiassa ja ikärappeuman neovaskulaarisessa muodossa, sekä erilaisten kasvainten verenkierron paranemisprosessissa. Neovaskulaarinen verisuonitus voi johtaa verenvuotoon, nestevuotoon tai turvotukseen ja siten heikentää kudoksen toimintaa.

Diagnostisissa yhteyksissä neovaskulaarisen tilan arviointiin käytetään kuvantamismenetelmiä kuten fluoresenssiangiografia ja optinen koherens tomography (OCT) silmäterveyden seurannassa, sekä vastaavia kudosten kuvantamistekniikoita muille elinalueille. Hoito riippuu sairaudesta mutta tähtää usein verisuonikasvun estämiseen tai kontrolloimiseen. Yleisesti käytettyjä keinoja ovat anti-VEGF-lääkkeet sekä laserhoito, sädehoito tai kirurgiset toimenpiteet niissä tapauksissa, joissa ne ovat tarpeellisia. Neovaskulaarinen prosessi on siten keskeinen mekanismi sekä patologisissa että fysiologisissa kudosten paranemis- ja tärkeissä sairauksissa.