multiplexointitekniikoita

Multiplexointitekniikoita käytetään tietoliikenteessä useiden signaalien samanaikaiseen siirtämiseen yhden viestintäkanavan kautta. Tämä parantaa kanavan tehokkuutta ja vähentää kustannuksia, koska erillisiä kanavia ei tarvita jokaiselle signaalille. Yleisimpiä menetelmiä ovat taajuusjakoinen multipleksointi (FDM), aikajakoinen multipleksointi (TDM) ja aaltopituuden jakoinen multipleksointi (WDM).

FDM jakaa käytettävissä olevan taajuuskaistan useisiin pienempiin osiin, joista kukin on varattu yhdelle signaalille. Signaalit lähetetään samanaikaisesti, mutta eri taajuuksilla. Vastaanottopäässä suodattimet erottavat eri signaalit niiden taajuuksien perusteella.

TDM jakaa kanavan aikajanana pienempiin jaksoihin, joista jokainen annetaan vuorollaan yhdelle signaalille. Signaalit lähetetään peräkkäin lyhyissä aikapätkissä. Vastaanottopäässä signaalit yhdistetään uudelleen aikaleimojen perusteella.

WDM on erityisesti optisessa kuidussa käytetty tekniikka, joka muistuttaa FDM:ää. Siinä käytetään useita eri aaltopituuksia (värejä) valoa signaalien siirtämiseen. Jokainen aaltopituus toimii itsenäisenä kanavana. Tämä mahdollistaa valtavan tiedonsiirtokapasiteetin.

Muita multipleksointitekniikoita ovat esimerkiksi tilajakoinen multipleksointi (SDM) ja koodijakoinen multipleksointi (CDM). Jokaisella tekniikalla on omat etunsa ja haittansa, ja valinta riippuu sovelluksen vaatimuksista, kuten tiedonsiirtonopeudesta, etäisyydestä ja kanavan laadusta. Multiplexointi on keskeinen osa modernia tietoliikenneverkkoa, mahdollistaen tehokkaan ja laajan tiedonsiirron.