merkityslauseissa

Merkityslauseissa tarkoitetaan suomen kielessä alilauseita, jotka ilmaisevat varsinaisen sisällön tai propositioin, ja joita käytetään pää- tai lauseen sisäisinä täydennyksinä. Niiden tehtävä on välittää ajatus, väite, kysymys tai oletus, jonka päälausettaine ottaa kantaa. Merkityslauseet voidaan usein jakaa täydennettäviin (kontekstin kannalta oleellisiin) ja epäitsenäisesti toimiviin, sekä finitoihin että ei-finitoihin muotoihin.

Toiminnallisesti merkityslauseet toimivat usein objektin, subjektin tai adjektiivisen komplementin tehtävässä. Esimerkkejä ovat sanat tai lauseet kuten uskon, että hän tulee, väitti, ettei hän tehnyt sitä, sekä kysyin, mitä hän teki. Suomessa merkityslauseet voivat olla ilmauksia, jotka ovat kiinni päälauseessa kuin alilain selittäviä tai toteamuksia välittäviä. Tämän lisäksi merkityslauseet voivat olla ei-finittejä, kuten yleisinfinitiivejä tai partisiippimuotoja, jotka toimivat täydennyksinä, esimerkiksi Minulla on ilo nähdä hänet.

Lauserakenteelta merkityslauseet voidaan luokitella pienempiin alaluokkiin: vastaussanan johdannaiset alasanat kuten että, kun, jos ja mitkä sekä muiden interrogatiivisten sanojen johdannaiset alilauseet tarjoavat sekä väitteellisiä että kysymysluonteisia merkityslauseita. Finite-merkityslauseissa verbi on yleensä taipunut indikatiivin tai modaalisen huomioinnin mukaan, kun taas ei-finitoissa lauseissa käytetään infinitiivejä tai participiirom... täydennyksen roolissa.

Kielitieteellisesti merkityslauseet ovat keskeisiä tiedon esittämisessä, hallinnassa ja semanttisen suhteen ilmaisemisessa, ja niiden oikea sijoittaminen sekä morfologisella että syntaktisella tasolla vaikuttaa lauseen merkitykseen ja vaikka siihen, miten väite tai kysymys esitetään.

Lisäksi merkityslauseista eriytyy usein liittyviä käsitteitä kuten alilauseet, jotka jakaantuvat sekä sisällöllisiin että suhde-tyyppisiin lauseisiin, mutta merkitsevä ero liittyy siihen, että merkityslauseet kantavat varsinaista semanttista sisältöä suhteessa päälauseeseen.