magneettikuvausmenetelmien

Magneettikuvausmenetelmät, tunnettu myös nimellä magneettiresonanssikuvantaminen (MRI), ovat lääketieteellisen kuvantamisen tekniikoita, jotka hyödyntävät voimakkaita magneettikenttiä ja radioaaltoja luodakseen yksityiskohtaisia kuvia kehon sisäisistä rakenteista. Nämä menetelmät eivät käytä ionisoivaa säteilyä, kuten röntgenkuvantaminen tai tietokonetomografia (TT), mikä tekee niistä turvallisen vaihtoehdon, erityisesti toistuvissa tutkimuksissa.

MRI-laitteisto koostuu tyypillisesti suuresta, putkimaisesta magneetista, jonka sisällä potilas makaa. Voimakas magneettikenttä kohdistaa kehon vetyatomien protonit samansuuntaisesti. Tämän jälkeen laite lähettää lyhyitä radiotaajuusimpulsseja, jotka häiritsevät tätä kohdistusta. Kun pulssit sammuvat, protonit palaavat alkuperäiseen kohdistukseensa, vapauttaen samalla energiaa radiotaajuussignaalien muodossa. Eri kudosten ominaisuuksien, kuten vesipitoisuuden ja rasvapitoisuuden, vuoksi protonit palautuvat eri nopeuksilla ja lähettävät signaaleja, jotka tunnistin havaitsee. Tietokone käsittelee nämä signaalit ja luo poikkileikekuvia tutkittavasta alueesta.

MRI:tä käytetään laajalti erilaisten sairauksien diagnosoinnissa ja seurannassa. Se soveltuu erinomaisesti pehmytkudosten, kuten aivojen, selkäytimen, lihasten, jänteiden ja nivelsiteiden, kuvantamiseen. Sitä voidaan käyttää myös luuston ja nivelten sairauksien, sydän- ja verisuonitautien sekä syövän diagnostiikassa. Magneettikuvausmenetelmien etuna on niiden kyky erottaa eri kudostyypit toisistaan erittäin tarkasti ja tuottaa kuvia missä tahansa leikkaustasossa ilman potilaan asennon muuttamista.