maaperäkuivuudella

Maaperäkuivuus, suomeksi maaperän kuivuus, tarkoittaa tilaa, jossa maaperän vesipitoisuus laskee niin alhaiseksi, että se alkaa haitata kasvien kasvua ja muita maaperän toimintoja. Se on osa laajempaa kuivuuden käsitettä, joka voi ilmetä myös ilmakehän kuivuutena eli liian vähäisinä sateina. Maaperäkuivuus on siis seurausta siitä, että maaperään sitoutuva vesi ei riitä kattamaan haihtumisen, kasvien vedenkulutuksen ja valunnan tarpeita.

Syitä maaperäkuivuuteen voivat olla pitkäkestoiset kuivat ja kuumat kaudet, vähäiset sademäärät tai niiden epätasainen jakautuminen. Myös liian tiivis tai huonosti vettä pidättävä maalaji voi pahentaa tilannetta. Kasvillisuus reagoi maaperäkuivuuteen hidastamalla kasvuaan, lakastumalla tai jopa kuolemalla. Tämä puolestaan vaikuttaa ekosysteemeihin ja voi aiheuttaa ongelmia maanviljelylle ja muille maankäyttömuodoille.

Maaperäkuivuuden seurauksena voi olla maanpinnan halkeileminen, pölymyrskyt ja eroosio. Se voi myös vaikuttaa pohjaveden tasoon ja pintavesien virtaamiin. Pitkittynyt maaperäkuivuus voi johtaa laajoihin kuivuuskausiin, joilla on merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Ilmastonmuutoksen uskotaan lisäävän maaperäkuivuuden riskiä monilla alueilla muuttamalla sademalleja ja lisäten lämpötiloja.