lämpötilamittaustekniikoita

Lämpötilamittaustekniikat viittaavat erilaisiin menetelmiin ja laitteisiin, joita käytetään lämpötilan määrittämiseen. Valinta riippuu sovelluksesta, vaaditusta tarkkuudesta, lämpötila-alueesta ja ympäristöolosuhteista.

Yksi yleisimmistä tekniikoista on kosketusmenetelmä, jossa anturi on suoraan kosketuksessa mitattavaan kohteeseen. Tähän kuuluvat esimerkiksi termoelementit, jotka perustuvat kahden eri metallijohtimen välistä syntyvään jännite-eroon lämpötilan muuttuessa. Vastuslämpömittarit (RTD) hyödyntävät metallin vastuksen muutosta lämpötilan funktiona. Termistorit ovat toinen vastukseen perustuva anturityyppi, mutta ne on valmistettu puolijohdemateriaaleista, joiden vastus muuttuu huomattavasti lämpötilan mukaan. Nestelämpömittarit, kuten elohopea- tai alkoholilämpömittarit, perustuvat nesteen tilavuuden laajenemiseen lämmetessä.

Kosketuksettomat menetelmät mittaavat lämpötilaa etäältä. Infrapunalämpömittarit mittaavat kappaleen lähettämää infrapunasäteilyä, jonka intensiteetti on suoraan verrannollinen sen lämpötilaan. Lämpökamerat puolestaan luovat kuvia perustuen pinnan infrapunasäteilyyn, mahdollistaen laajoje alueiden lämpötilajakauman visualisoinnin.

Erikoisempiin tekniikoihin kuuluvat optiset pyrometrit, jotka mittaavat hehkuvien kappaleiden säteilyä valon avulla, ja akustiset lämpömittarit, jotka hyödyntävät äänen nopeuden muutoksia lämpötilan funktiona. Jokaisella tekniikalla on omat vahvuutensa ja rajoituksensa, jotka vaikuttavat niiden soveltuvuuteen eri käyttötarkoituksiin.