luottorajoitukset

Luottorajoitukset ovat sääntöjä ja ehtoja, joiden avulla luotonantajat ja viranomaiset rajoittavat tai ohjaavat luoton myöntämistä. Ne koskevat sekä yksittäisen asiakkaan lainan ottamista että koko luottosalkkua, ja niiden tarkoituksena on hallita luottoriskiä sekä suojata sekä luotonantajaa että velallista liialliselta velkaantumiselta.

Muodot ja esimerkit. Yleisimmät luottorajoitukset ovat enimmäisluottorajan tai luottorajamäärän asettaminen asiakkaan tilanne huomioiden, takaisinmaksuaikojen pidentäminen tai lyhentäminen sekä korkojen ja kulujen rajoitukset. Vakuusvaatimukset, omavastuut ja kovenantit eli sopimusehdot (esim. tulon, velkojen ja kassavirran suhteen asetetut kriteerit) ovat myös yleisiä keinoja. Lisäksi luottotietojen hyödyntäminen ja luottopäätösten kriteerien tiukentaminen voivat toimia rajoituksina.

Sääntely ja valvonta. Suomessa luottorajoituksia koskevat sekä kuluttajansuojalainsäädäntö että luottotietolainsäädäntö sekä finanssivalvonnan ohjeet ja suositukset. Pankit ja muut luotonsaajat arvioivat ennen luoton myöntämistä asiakkaan maksukykyä ja takaisinmaksukykyä sekä luoton riskitasoa.

Vaikutukset. Luottorajoitukset vaikuttavat sekä kuluttajien että yritysten rahoitustarpeisiin. Ne voivat parantaa luottoturvaa ja ehkäistä ylivelkaantumista, mutta samalla voivat vähentää rahoituksen saatavuutta ja nostaa kustannuksia.

Esimerkkejä. Kuluttajalle voidaan asettaa pienempi luottoraja tai tiukemmat takaisinmaksuehdot; yritykselle voivat tulla vakuusvaatimukset tai tiukemmat kassavirran ja velanhoitokelpoisuutta koskevat vaatimukset. Tavoitteena on tasapainottaa rahoitusmahdollisuudet ja taloudellinen vakaus.