lisäkulut

Lisäkulut ovat kaupan perustushinnasta erillisiä kuluja, jotka lisätään loppusummaan mutta eivät sisälly alun perin annettuun hinta-arvioon. Ne voivat syntyä missä tahansa kaupanteon vaiheessa ja voivat olla kiinteitä tai muuttuvia sekä välttämättömiä että valinnaisia. Lisäkulut voivat koskea sekä tuotteita että palveluita, ja niiden kohdistaminen sekä suuruus vaihtelevat toimialasta riippuen.

Esimerkkejä yleisistä lisäkulutuksesta ovat toimitus- ja käsittelymaksut, vakuutukset, pakkaus- ja asennuskulut, laskutuksen hallinnolliset maksut sekä luottokortin käsittelymaksut. Lisäksi lisäkuluja voivat muodostaa arvonlisävero (ALV), tuonti- ja selitettävät tullimaksut, jäte- tai ympäristömaksut sekä mahdolliset myöhästyneistä maksusta tai peruutuksista aiheutuvat maksut. Valinnaiset lisäkulut voivat sisältää esimerkiksi laajennetun takuun lisämaksuja tai asennuspalvelun lisäpalvelumaksuja.

Lainsäädäntö ja hyvän kaupankäynnin käytännöt korostavat läpinäkyvyyttä. Kuluttajansuojalaki sekä EU:n ja kansalliset säädökset edellyttävät, että ostajalle ilmoitetaan selkeästi hinta sekä kaikki olennaiset lisäkustannukset ennen sitovan sopimuksen tekemistä. Yritysten tulisi antaa eritelty, nähtävillä oleva kustannuslaskelma ja varmistaa, että asiakkaalle on mahdollista saada kirjallinen tarjous tai erittely.

Käytännössä lisäkulut vaikuttavat kokonaiskustannukseen ja siten menoihin sekä budjettiin. Ostajien kannattaa pyytää eriteltyä tarjousta, vertailla kokonaiskustannuksia, varmistaa mitkä kulut ovat kiinteitä ja mitkä muuttuvat, sekä tarkistaa palautus- ja takuuehdot ennen päätöstä. Yritysten näkökohtaa ajatellen läpinäkyvyys lisää luottamusta ja vähentää riitoja.