liikennepolttoaineena

Liikennepolttoaineena tarkoittaa polttoainetta, jota käytetään ajoneuvojen voimansiirrossa liikenteessä. Katteen mukaan se kattaa sekä perinteiset fossiiliset polttoaineet että uusiutuvat ja energianlähteet, joita sovelletaan liikennejärjestelmissä, kuten bensiini, diesel, biodiesel, biokaasu, bioetanoli sekä sähkö, vety ja muut energian siirtoon tarkoitetut polttoaineet tai energianlähteet riippuen ajoneuvosta ja järjestelmästä.

Tyypit ja esimerkit vaihtelevat suuresti. Fossiiliset polttoaineet kuten bensiini ja diesel ovat yleisimpiä maantieliikenteen polttoaineita. Uusiutuvat vaihtoehdot sisältävät biopolttoaineet (esimerkiksi biodiesel, bioetanoli) sekä biokaasun. Myöhemmin laajenevat vaihtoehdot kattavat synteettiset polttoaineet sekä nesteytetyt tai paineistetut kaasut (LNG, CNG). Sähkö ja vety toimivat energianlähteinä monissa nykyaikaisissa liikennejärjestelmissä, erityisesti päästöjen vähentämiseksi.

Regulointi ja politiikka ohjaavat liikennepolttoaineiden tuotantoa, jakelua ja verotusta. Euroopan unionin direktiivit sekä Suomen lait määrittelevät kestävän kehityksen tavoitteita, uusiutuvan energian osuuksia ja päästövähennyksiä sekä vero- ja tukijärjestelmiä. Päästörapportointi, toimitusvarmuus ja infrastruktuurin kehittäminen ovat keskeisiä osa-alueita.

Ympäristövaikutukset vaihtelevat polttoaineen mukaan. Fossiiliset polttoaineet tuottavat korkeammat hiilidioksidipäästöt, kun taas uusiutuvat ja sähköiset ratkaisut voivat pienentää kokonaispäästöjä elinkaariarvioinnin mukaan. Maankäyttö, tuotantoprosessit ja energiatuotannon puhtaus vaikuttavat merkittävästi luvun kokonaisvaikutukseen.

Infrastruktuuri ja tarve investoinneille määrittävät käyttöönoton. Tankkaus- ja latausinfrastruktuuri, jakeluverkoston laajentaminen sekä standardointi ovat keskeisiä tekijöitä liikennepolttoaineiden käytön siirtymässä kohti vähäpäästöisyyttä ja monipuolisuutta.