lehväkasvillisuuden

Lehväkasvillisuus on kasvillisuusmuoto, jossa jäkälät muodostavat hallitsevan tai merkittävän osan kasvillisuudesta. Jäkälät ovat sienen ja fotosyntetisoivan partnerin muodostama symbioosi, joka selviytyy ankarissakin oloissa. Lehväkasvillisuus esiintyy pääasiassa karuilla ja paljaan kaltaisilla alustoilla, kuten kivikkoisilla kallioilla sekä ikiroudan tuntumassa, ja sitä tavataan sekä arktisilla että vuoristoalueilla.

Yhteisöt koostuvat jäkälien useista muodoista, joista tärkeimmät ovat crustose-, foliose- ja fruticose-jäkälät. Crustose-jäkälät muodostavat kovan, kiinnittyvän pinnan pieniltä levyiltä, foliose-jäkälät ovat lehtimäisiä ja kiinnittyvät vähäisin kantaisiin, ja fruticose-jäkälät ovat pensamaisia ja oksaisia. Nämä muodot kiinnittyvät erilaisiin alustoihin kuten kiveen, maaperään tai puun pintaan.

Ekologia ja merkitys: Lehväkasvillisuus on usein pioneerikasvillisuutta, joka voi valmistella alustaa muun kasvillisuuden saapumiselle sekä ravinteiden kiertoon. Osa jäkälistä sitoo typpeä yhteistyössä syanobakteerien kanssa. Jäkälät tarjoavat mikrokäytäviä elinympäristöjä pieneliöille ja joidenkin eläinlajien ravintolähteitä sekä voivat toimia indikaattoreina ilmanlaadulle.

Maantieteellinen jakautuminen: Lehväkasvillisuus on yleistä pohjoisilla alueilla ja vuoristoissa sekä kivikkoisissa ja karuissa elinympäristöissä ympäri maailmaa. Suomessa sitä tavataan erityisesti paljailla/kivikkoisilla paikoilla sekä tunturialueiden alustoilla.

Uhkakuvat ja suojelu: Jäkäläkasvillisuudet ovat herkkiä ilmanlaadun muutoksille, ilmastonmuutokselle sekä ravinteiden vaihteluille. Niiden tilaa seurataan osana ekosysteemien tilan indikaattoreita.