laskentajärjestelmien

Laskentajärjestelmien käsite viittaa laitteistosta ja ohjelmistosta koostuviin kokonaisuuksiin, joiden tehtävänä on suorittaa, tallentaa ja hallita laskenta- ja tiedonhallintatehtäviä. Niitä käytetään datan käsittelyyn, simulaatioihin, analytiikkaan sekä päätöksenteon tukemiseen organisaatioissa ja tutkimuksessa.

Perusosat ovat palvelimet, tallennuslaitteet ja verkko-infrastruktuuri sekä käyttöjärjestelmät ja sovelluskehykset. Laskentajärjestelmät voivat olla virtuaalisia tai fyysisiä, ja ne voivat muodostaa klustereita tai hajautettuja ympäristöjä. Nykyisissä ratkaisuissa voidaan hyödyntää konttiteknologiaa, virtualisointia sekä pilvi-, reunalaskenta- ja rinnakkaislaskennan malleja.

Luokittelutapoja ovat muun muassa suurkonejärjestelmät (mainframe), perinteiset palvelinasemat sekä hajautetut laskenta-ympäristöt kuten klusterit ja pilvi-infrastruktuuri. HPC- ja tekoälykäyttöiset ratkaisut ovat vankasti erikoistuneita laskentajärjestelmien alajaostoja.

Keskeisiä ominaisuuksia ovat suorituskyky, luotettavuus, saatavuus, skaalautuvuus ja turvallisuus. Suorituskykyä arvioidaan esimerkiksi läpäisykyvyllä, latenssilla ja IOPS-määrillä, ja suuremmissa ympäristöissä myös suorituskykymittareita kuten FLOPS. Hallittavuus, hallintatyökalut ja valvonta sekä tiedon varmuuskopiointi ovat olennaisia ylläpidossa.

Nykytrendejä ovat siirtyminen julkisiin, yksityisiin ja hybridipilviympäristöihin, konttiteknologioiden ja orkestroinnin yleistyminen sekä reunalaskennan ja tekoälyn läsnäolo. Energiatehokkuus, turvallisuus ja tietojen hallinta ovat keskeisiä kehityskohteita.