laserfotokoagulaatio

Laserfotokoagulaatio, englanniksi laser photocoagulation, on lääketieteellinen toimenpide, jossa kohdistettua lasersäteilyä käytetään kudoksen proteiinien koaguloitumisen aikaansaamiseen. Silmätautien kontekstissa toimenpide tehdään verkkokalvon tai sen ympäröivien rakenteiden alueelle pienillä palovammoilla, joiden avulla voidaan tiivistää vuotavia verisuonia, estää verkkokalvon irtoamista sekä tuhota patologista kudosta tai kasvua.

Toimenpide suoritetaan yleensä polikliinikkaselissä paikallispuudutuksessa silmään annettavilla tippoilla. Silmää tukee oftalmoskooppi tai slit-lamppu, ja laserjäähdyttävä linssi mahdollistaa tarkat palat. Käytössä ovat yleisimmin argon-lasersäteet (vihreä tai keltainen aallonpituus) sekä diodilaserit. Kehittyneemmillä tekniikoilla, kuten mikrosekunti- tai kuvamallinnetuilla (pattern scanning) lasersäteen kanssa, voidaan hoitaa suurempia verkkokalvopinta-aloja tarkasti ja vähemmällä kudosvauriolla.

Käyttökohteita ovat muun muassa diabeettinen retinopatia ja diabeettiseen makulopaattiseen tilaan liittyvä turvotus, proliferatiivinen retinopatia, verkkokalvon repeämät ja lattice-degeneraatio sekä verkkokalvon ja choroidal-alueen neovaskularisaatio, esimerkiksi CNV AMD:ssä. Laserfotokoagulaation rooli on vaihdellut ajassa: joissain tapauksissa se stabiloi näköä tai estää taudin etenemisen, kun taas joidenkin sairauksien hoidossa nykyhoitona käytetään muita menetelmiä, kuten anti-VEGF-injektioita.

Mahdolliset riskit ovat yleensä kompakteja ja pysyviä palovammoja tai arpeutumista verkkokalvolle, mikä voi johtaa skotomaan (näköalueen menetykseen), valonarkuuteen tai tilapäiseen näön heikkenemiseen. Yleistä on kuitenkin, että toimenpide suoritetaan huolellisesti ja potilas saa säännöllistä seurantaa hoidon jälkeen.