lainsäädännöillä

Lainsäädäntö tarkoittaa oikeudellisen järjestyksen muodostavaa säädösten kokonaisuutta sekä niitä menettelyjä, joilla säädökset laaditaan ja pannaan täytäntöön. Se määrittää kansalaisten ja viranomaisten oikeudet ja velvollisuudet sekä hallinnon toiminnan reunaehdot. Keskeisiä oikeuslähteitä ovat perustuslaki, lait ja asetukset; lisäksi EU-oikeus ja kansainväliset sopimukset vaikuttavat säädösten sisältöön ja soveltamiseen.

Lainsäädäntöä tuotetaan ja muokataan julkisessa hallinnossa: hallitus valmistelee lakiehdotukset virkamiesten ja asiantuntijoiden avulla, ja eduskunta käsittelee ne. Lakiehdotukset voivat käydä läpi muutoksia ennen hyväksyntää. Hyväksytty laki vahvistetaan ja julkaistaan säädöskokoelmassa, ja se tulee voimaan laissa määriteltynä ajankohtana.

Lainsäädäntö vaikuttaa moniin osa-alueisiin, kuten verotukseen, sosiaaliturvaan, koulutukseen, terveydenhoitoon, ympäristöön ja liikenteeseen. Kansallinen säädöskäytäntö ei toimi erillään: EU-lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset ohjaavat sisältöä ja tulkintaa, ja oikeuskäytäntö sekä kansallinen lainsäädännön tulkinta muovaavat soveltamista.

Lainsäädäntö on dynaaminen järjestelmä, joka reagoi yhteiskunnan arvojen, talouden ja teknologian muutoksiin. Sen tarkoituksena on turvata oikeudenmukaisuus, oikeellinen hallinto ja ennakoiva sääntely, sekä tasapainottaa yksilön oikeudet ja yleisen edun vaatimat velvoitteet.