lämpöruiskutustekniikoilla

Lämpöruiskutustekniikat ovat joukko prosesseja, joissa materiaalia sulatetaan ja ruiskutetaan suurella nopeudella substraatin pinnalle tartuntakerroksen muodostamiseksi. Tavoitteena on tyypillisesti parantaa pinnan ominaisuuksia, kuten kulutuskestävyyttä, korroosionkestävyyttä, eristystä tai sähkönjohtavuutta. Lämpöruiskutuksessa käytettävät materiaalit voivat olla metallia, keraamia, muovia tai komposiittimateriaaleja, ja ne syötetään ruiskutusjärjestelmään jauheena, lankana tai tangon muodossa.

Yleisimpiä lämpöruiskutustekniikoita ovat muun muassa liekkiruiskutus, plasmaruiskutus ja korkeanopeus hapetuspoltto (HVOF). Liekkiruiskutuksessa materiaali sulatetaan polttoainekaasun ja hapen liekissä ja kuljetetaan paineilmalla substraatille. Plasmaruiskutuksessa käytetään sähköistä valokaarta materiaalin sulattamiseen ja se kuljetetaan plasman avulla. HVOF-ruiskutuksessa polttoainetta ja happea syötetään palokammioon, jossa tapahtuu jatkuva palaminen, ja syntyvät kuumat kaasut kiihdyttävät sulanutta materiaalia suurelle nopeudelle. Jokaisella tekniikalla on omat etunsa ja soveltuvuutensa eri materiaaleille ja käyttötarkoituksille.

Lämpöruiskutuksella luodut pinnoitteet ovat yleensä huokoisia ja niiden ominaisuudet riippuvat käytetystä ruiskutusmenetelmästä, materiaalista ja ruiskutusparametreista. Pinnan laatuun vaikuttavat muun muassa tartuntalujuus, kerroksen tiiviys ja karheus. Lämpöruiskutettuja pinnoitteita käytetään laajalti esimerkiksi ilmailu-, auto-, energia- ja paperiteollisuudessa.