kustannuslaskentamenetelmä

Kustannuslaskentamenetelmä (kustannuslaskenta) on hallintokirjanpidossa ja johtamisen tukena käytetty tapa määritellä ja kohdistaa kustannukset tuotteisiin, palveluihin, projekteihin tai prosesseihin. Sen tarkoituksena on tuottaa tietoa kustannusrakenteesta, tukea hinnoittelua sekä edistää päätöksentekoa, toiminnan tehostamista ja kannattavuuden analysointia. Kustannuslaskentametodeja on useita, ja ne voivat painottaa eri kustannuseriä sekä hyödyntää erilaisia kohdistuslogiikoita.

Keskeiset kustannuslaskentamenetelmät ovat muun muassa kokonaiskustannuksiin perustuva laskenta (full costing), jossa sekä muuttuvat että kiinteät kustannukset kohdistuvat kohteeseen; marginaali- tai muuttuvakustannuslaskenta (variable costing), jossa kiinteät kustannukset jätetään tilikauden päätösten ulkopuolelle; toimintoihin perustuva kustannuslaskenta (toimintoperusteinen kustannuslaskenta, ABC), joka kohdistaa kustannukset toimintojen ja kustannusajureiden perusteella; sekä standardikustannus, jossa kustannukset määritellään ennalta budjetoitujen standardien mukaan.

Kustannuslaskentamenetelmän toteuttaminen edellyttää selkeitä kustannuskohteita, kustannuspaikkoja sekä ajureita, joihin kustannukset kohdistetaan. Tuloksena ovat yksikkökustannukset, tuotekustannukset ja kannattavuusanalyysit. Menetelmät vaikuttavat siihen, miten kohdistuvat kiinteät ja yleiskustannukset, mikä heijastuu esimerkiksi hinnoitteluun, tuotevalikoimaan ja ulkoistamispäätöksiin. ABC on erityisen hyödyllinen monimutkaisissa prosesseissa, kun taas standardikustannus soveltuu budjetointiin ja poikkeamien seurannan tueksi.

Kustannuslaskentamenetelmän valinta riippuu liiketoiminnan luonteesta, tiedon saatavuudesta sekä päätöksenteon tarkkuusvaatimuksista. Seuraamattomuuteen ja subjektiivisuuteen liittyvät riskit on tunnistettava, ja menetelmien tulisi tukea organisaation tavoitteita.