kuituoptisiin

Kuituoptisiin viittaa kuituoptiikkaan liittyviin ilmiöihin ja teknologioihin, joissa tieto välitetään valon avulla optisten kuitujen kautta. Perusperiaate on kokonaisheijastukseen perustuva valon ohjaus kuituytimen ja kuorikerroksen välissä, mikä mahdollistaa valon etenemisen pitkiä matkoja pienin häviöin. Kuituja valmistetaan pääasiassa lasista tai muovista. Yleisimmät kuitutyypit ovat yksimoodiset (single-mode) ja multimoodiset kuidut, joita käytetään erilaisiin etäisyyksiin ja kaistanleveyden tarpeisiin. Telekommunikaatiossa käytetyt aallonpituudet sijoittuvat tyypillisesti noin 1310 ja 1550 nanometriin, mikä minimoi häviöt ja mahdollistaa pitkän matkan siirron.

Kuituoptisiin järjestelmiin kuuluu valonlähde (laserdiodi tai LED), optinen kuitu, vastaanotin (fotodiodi) sekä liittimet, kytkimet ja muu käyttömukavuuteen liittyvä infrastruktuuri. Signaalin kapasiteettia ja yhteyttä voidaan laajentaa erillisillä tekniikoilla, kuten wavelength-division multiplexingillä (WDM), jolla useat aallonpituudet kulkevat samalla kuidulla.

Käyttökohteita ovat televiestintä ja laaja verkko-infrastruktuuri, datakeskusten sisäiset ja kaukopäät, internet-palvelut, lääketieteelliset instrumentit kuten endoskoopit, sekä erilaiset sensorijärjestelmät ja mittauslaitteet. Edut sisältävät korkeakorkean kaistanleveyden, pienet häviöt pitkissä siirroissa sekä elektromagneettisen häiriönsuojaus.

Historia: Kuituoptiikan teknologian kehitys sai alkunsa 1960-luvulla, ja kaupallinen laajentuminen 1970-luvulla; ratkaisevia edistysaskeleita olivat häviöiden vähentäminen sekä laserdiodien ja optisten komponenttien kehittyminen. Corning ja muut tutkimuslaitokset olivat keskeisiä toimijoita.