kontrastierottelun

Kontrastierottelu on visuaalisen psykologian ja näköjärjestelmän tutkimuksen käsite, jolla tarkoitetaan kykyä havaita pienet kontrastierot kahden visuaalisen ärsykkeen välillä. Kontrastierottelun tutkimuksissa mitataan, miten pieniä kontrastieroja voidaan havaita erilaisten olosuhteiden vallitessa. Se liittyy läheisesti kontrastisensitiiviyteen sekä siihen, miten silmä ja aivot käsittelevät reunoja ja valaistusta. Tutkimukset kiinnittävät huomiota erityisesti spatiaaliseen taajuuteen, adaptiotasoon ja kohinan vaikutuksiin.

Mittausmenetelmät: Yleisimmin käytetään kaksivalintatehtävää (2AFC) tai yes/no -tehtäviä. Osallistujan tehtävänä on ilmoittaa, kumpi kahdesta ärsykkeestä on suuremman kontrastin omaava, tai kumpi näyttää kirkkaammalta. Tuloksena saadaan kontrastierottelun kynnysarvo, eli kontrastin JND (just noticeable difference). Psykometriset menetelmät voivat olla asteittaisia (staircase), QUEST tai vakioärsykkeiden menetelmä.

Tekijät ja vaihtelut: Kontrastierotteluun vaikuttavat monet tekijät, kuten taustavalo ja adaptiotaso, ärsykkeen koko ja spatiaalinen taajuus sekä ärsykkeen muoto ja katselukonteksti. Lisäksi yksilölliset tekijät, kuten ikä ja näköön liittyvät sairaudet, sekä koeympäristön olosuhteet vaikuttavat. Näiden vaihtelujen vuoksi kontrastierottelun tulokset kuvaavat visuaalisen järjestelmän kapasiteettia erityisissä olosuhteissa.

Hyödyntäminen: Kontrastierottelua käytetään sekä kliinisessä näön arvioinnissa että perus- ja soveltavissa visuaalisen aivoprosessoinnin tutkimuksissa. Se tarjoaa arvokkaan mittarin kontrastisensitiivisyyden ja näköaivojen toiminnan ymmärtämiseksi.