konsonanttivaihtelun

Konsonanttivaihtelu on suomen kielen morfofonologinen ilmiö, jossa tietyt stemissä olevat konsonantit vaihtuvat eri taivutus- tai johdantomuodoissa. Ilmiö tunnetaan erityisesti konsonanttigraduation tai konsonanttivaihtelun nimellä, ja se kuuluu kotimaiseen kielioppiin kuuluviin konsonanttien allofonisiin muutoksiin.

Käytännössä konsonanttivaihtelu ilmenee siten, että joillakin sanoilla sama juuriosa voi esiintyä voimakkaana tai heikkona versiona riippuen siitä, millainen pääte tai liite seuraa. Voimakkaassa muodossa konsonantti esiintyy usein kaksoiskonsonanttina tai edelleen artikuloituna, kun taas heikossa muodossa konsonantti voi yksinkertaistua, kadota tai muuttua toisenlaiseksi. Tämä vaihtelu ei koske kaikkia sanoja eikä ole täysin säännönmukaista, vaan esiintyy tietyissä sanatyypeissä ja morfologisissa ympäristöissä.

Sääntöisyys ja vaihtelun ilmeneminen ovat historiallisia peruja, jotka juontavat juurensa kantasuomalaisista äänteistä ja niiden muutoksista. Nykyisessä standardi- ja kirjakielessä konsonanttivaihtelu esiintyy erityisesti tietyissä vartaloissa sekä taivutuksessa että johdannaisissa, ja se voi vaihdella murteittain. Opetuksessa ilmiötä käsitellään yleensä konsonanttigraduation periaatteina, sekä mainitaan, että vaihtelu on osa sananmorfoologiaa eikä yksittäinen ”virhe” tai poikkeus.

Lähestymistapoja konsonanttivaihteluun löytyy suomalaisista kieliopin ja fonologian lähteistä; ilmiö on keskeinen osa ymmärrystä suomalaisesta taivutus- ja sanastorakenteesta.