komplisoituminen

Komplisoituminen on ilmiö, jossa jokin tapahtuma, tila tai järjestelmä muuttuu monimutkaisemmaksi tai saa lisäkomplikaatioita. Termiä käytetään yleisesti kuvaamaan kehityskulkuja, joissa alkuperäinen ongelma tai prosessi saa uusia piirteitä, vaikeuttaa päätöksentekoa tai pahenee. Käyttökonteksti vaihtelee lääketieteellisestä arkipäivän tilanteisiin ja teknisiin sekä yhteiskunnallisiin prosesseihin.

Etymologisesti sana juontuu sanasta komplikaatio, joka on lainasanoja kautta ruotsin ja tärkeimmillään latinalais-juurta. Suomessa vakiintuneita muotoja ovat komplisaatio/komplisoituminen sekä niihin liittyvät muodot. Sanan merkitys on sekä laajasti yleinen että tarkasti kontekstisidonnainen: se viittaa sekä ei-terveydellisiin monimutkaistumisen prosesseihin että kliinisesti määriteltyihin lisäkomplikaatioihin.

Käyttö lääketieteessä on yleistä. Esimerkiksi leikkauksen jälkeinen komplisoituminen viittaa siihen, että potilaan toipuminen ei etene suunnitellusti ja uusia ongelmia kuten infektio, verenvuoto, tukos tai haavan epäaittoituuminen voivat syntyä. Komplisoituminen voi myös liittyä sairauden etenemiseen, jossa oireet muuttuvat vaihteleviksi tai hoitojen teho heikkenee. Muualla kuin lääketieteessä komplisoituminen voi tarkoittaa systeemien monimutkaistumista vuorovaikutusten seurauksena, esimerkiksi taloudellisissa, ekologisissa tai teknisissä prosesseissa.

Kliinisessä tutkimuksessa ja käytännössä komplisoitumisen asteita ja esiintyvyyksiä seurataan sekä raportoidaan, usein käyttämällä luokituksia, kuten erilaisia komplikaatioiden vakavuuden mittareita. Tunnistaminen ja ennaltaehkäisy perustuvat riskitekijöiden arviointiin, potilaan taustaan sekä prosessin laadulliseen ja määrälliseen seurantaan.

Lisätietoa: komplikaatio, komplisoitumisen luokitukset (esim. Clavien-Dindo), alakohtaiset termit.