komplementtireitit

Komplementtireitit ovat immuunijärjestelmän osa, joka auttaa elimistöä havaomaan ja poistamaan patogeenejä sekä säätelee tulehdusvasteita. Järjestelmä koostuu useista proteiineista, joita aktivoidaan eri tavoin. Kolme pääasiallista aktivaatiorataa ovat klassinen reitti, lektiinireitti ja vaihtoehtoinen reitti, jotka kaikki johtavat C3:n pilkkomiseen ja edelleen C5-konvertasien muodostumiseen.

Klassinen reitti aktivoituu, kun antigeen-antikroppiyhteys käynnistää proteiinien sarjan. Lektiinireitti aktivoituu mannose-enkantoveljen kaltainen MBL- ja ficoliinikomponenttien avulla. Vaihtoehtoinen reitti syntyy spontaanin C3-tick-overin kautta. Kaikki reitit muodostavat C3-konvertaseja, jotka pilkkovat C3:ta ja muodostavat C3b-merkkiaineita, ja lopulta myös C5-konvertaseja, joiden vaikutuksesta C5 pilkkoutuu C5a:ksi ja C5b:ksi.

C5b liittyy lisäproteiinien kanssa (C6–C9) muodostaen MAC:n, joka voi lyödä patogeenin solukalvoon ja johtaa sen luhistumiseen. C3a ja C5a toimivat anafylatoksineina, jotka lisäävät tulehdusreaktiota ja rekrytoivat immuunipuolustajia.

Säätely on välttämätöntä, jotta komplementti ei vaurioita isäntäsoluja. Regulatoorit kuten Factor H ja Factor I sekä solukalvoproteiinit CD55 (DAF), CD46 (MCP) ja CD59 estävät liiallista aktivaatiota ja MAC-tekijöiden kertymistä isäntäsolun lähelle.

Kliinisiä näkökohtia ovat sekä komplementtivajeet että dysregulaatio, jotka voivat lisätä infektioiden riskiä ja liittyä autoimmuunivaurioihin. Esimerkkejä sairauksista ovat paroksismaalinen ödeemiretto (PNH), atypinen HUS ja ikärappeuma. Hoidoissa käytetään esimerkiksi C5-estäjiä (eculizumab, ravulizumab) sekä C1-inhibiittoreita angioödeemien hallintaan; tutkimuksessa on myös säätökeinoja muiden osien kautta.

Yhteenvetona komplementtireitit muodostavat monimutkaisen ja tärkeän järjestelmän, joka tehostaa patogeenien poistamista mutta vaatii tarkkaa säätelyä isäntäsolujen suojaamiseksi.