kokemusperusteiset

Kokemusperusteiset viittaavat käytäntöihin ja päätöksentekoon, jotka pohjautuvat ammatilliseen käytännön kokemukseen, havaintoihin sekä saatuun palautteeseen. Ne painottavat oppimista tekemisen kautta, reflektointia ja kontekstuaalista harkintaa sekä asiakkaan tai potilaan yksilöllisten tarpeiden huomioimista, eikä niinkään pelkästään muodollista tutkimusta.

Niitä käytetään useilla aloilla, kuten sosiaalityössä, koulutuksessa, terveydenhuollossa, johtamisessa ja politiikan suunnittelussa. Kokemusperusteinen tieto syntyy käytännön työstä, työryhmäkeskusteluista ja case-työskentelystä, ja sitä voidaan täydentää systemaattisella tiedolla ja tutkimuksella.

Kokemusperusteinen lähestymistapa eroaa tieteeseen tai näyttöön perustuvasta lähestymistavasta siinä, ettei se perustu ensisijaisesti määrällisiin tai strukturoituihin tutkimuksiin, vaan toimijoiden henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen kokemukseen. Sitä voidaan pitää osana laajempaa käytäntöön pohjautuvaa evidenssiä ja se voi tukea yksilöllisen tilanteen huomioimista sekä joustavaa päätöksentekoa.

Kritiikit ja rajoitteet liittyvät subjektiivisuuteen, tulkinnan vaihteluun ja yleistettävyyden puutteeseen. Parempi hyödyntäminen vaatii kokemustiedon dokumentointia, reflektointia ja sen yhdistämistä tutkimustietoon sekä organisaation laadunvarmistus- ja kehittämiskäytäntöihin.

Näin ollen kokemusperusteinen tieto toimii usein täydentävänä elementtinä, joka konkretisoi ja nopeuttaa päätöksentekoa sekä tukee käytäntöjen jatkuvaa kehittämistä.