kirjoitusperinteen

Kirjoitusperinne tarkoittaa kirjoitettujen tekstien tuottamisen, välittämisen ja säilyttämisen kulttuurista perinnettä. Se kattaa kirjoitusjärjestelmät ja oikeinkirjoituksen sekä käsikirjoitus-, painatus- ja digitaaliset perinteet sekä niihin liittyvän materiaalisen kulttuurin, instituutioiden ja käytännöt, joilla teksti siirtyy sukupolvelta toiselle.

Historian saatossa kirjoitusperinne on kehittynyt siirryttäessä piktografioista ja varhaisista merkeistä kohti tarkoituksenmukaisia kirjoitusjärjestelmiä kuten alfabetteja. Käsikirjoitusväestö hallitsi tekstejä keskiajalla, ja kirkko sekä koulutusverkostot välittivät lukutaitoa. Painokoneen tulo vapautti kirjoituksen laajempaan jakeluun ja muutti sekä tuotanto- että kulutustapoja. Digitaalinen aikakausi on laajentanut kirjoitusperinnettä entisestään, tuoden nopeasti tallennettavia ja verkossa jaettavia tekstejä.

Kirjoitusperinne rakentuu sekä kielten että merkkien järjestelmien ympärille että oikeinkirjoituksen normeihin, käsikirjoitus- ja painatuskäytäntöihin sekä digitaalisen kirjoittamisen infrastruktuureihin kuten tekstin tallennus, muodot ja standardit.

Se vaikuttaa koulutukseen, kulttuuriseen identiteettiin ja kielen elvyttämiseen sekä teksti- ja tietotaidon säilyttämiseen. Kirjoitusperinteen tutkimus auttaa ymmärtämään, miten tekstiä tuotetaan, muokataan ja säilytetään yhteiskunnan muistissa.

Erityisesti Suomessa kirjoitusperinteen muotoutuminen on ollut keskeistä suomen kielen ja kirjallisuuden kehitykselle: 1500-luvulla Mikael Agricolan kehittämä suomen ortografia sekä varhaiset suomenkieliset tekstit muodostivat pohjan modernille kirjoitusperinteelle ja lukutaidolle. Painatus, koulutus ja kansallinen kirjallinen kulttuuri etenivät tästä eteenpäin.

Nykyisin kirjoitusperinne liikkuu monipuolisesti digitaalisen kirjoittamisen ja verkkoviestinnän ympärillä; Unicode-merkistö, verkkosivustot, sähköposti ja sosiaalinen media muokkaavat tapaa, jolla teksti tuotetaan ja säilytetään.