kiintymyshäiriö

Kiintymyshäiriö on psykiatrinen häiriö, joka liittyy vaikeuksiin muodostaa terveitä kiintymyssuhteita. Se kehittyy tyypillisesti lapsuudessa varhaisissa vuorovaikutuskokemuksissa, erityisesti jos lapsen perustarpeita ei ole tyydytetty johdonmukaisesti tai ennakoitavasti tai jos hoitava aikuinen on ollut epäluotettava tai emotionaalisesti etäinen. Häiriö voi ilmetä kahdessa päämuodossa: estyneenä kiintymyshäiriönä ja epäjärjestyneenä kiintymyshäiriönä.

Estyneessä kiintymyshäiriössä henkilö välttelee läheisyyttä ja vaikeuttaa tunteidensa ilmaisemista. Hän voi vaikuttaa itsenäiseltä ja etäiseltä, mutta pinnan alla voi piillä pelkoa hylätyksi tulemisesta tai pettymyksestä. Epäjärjestyneessä kiintymyshäiriössä käyttäytyminen on ristiriitaista ja voi ilmetä sekä läheisyyden hakemisena että sen välttämisenä. Tällöin henkilö voi olla impulsiivinen, ahdistunut ja hänellä voi olla vaikeuksia säädellä tunteitaan.

Kiintymyshäiriö vaikuttaa merkittävästi ihmissuhteisiin, työelämään ja yleiseen hyvinvointiin. Henkilö voi kokea jatkuvia ongelmia luottamuksen rakentamisessa, emotionaalisessa avoimuudessa ja sitoutumisessa. Hoitoon hakeutuminen on tärkeää, ja terapia, erityisesti kiintymyssuhteisiin keskittyvä psykoterapia, voi auttaa ymmärtämään häiriön juurisyitä ja kehittämään terveempiä vuorovaikutustaitoja. Tavoitteena on luoda turvallisempia ja tyydyttävämpiä suhteita itseen ja muihin.