kieliperintöön

Kieliperintöön on kieliperintö-sanan illatiivi, jolla tarkoitetaan sitä suuntaa tai prosessia, jossa kieliperintö siirtyy seuraaville sukupolville. Termiä käytetään kuvaamaan sekä kielellistä aineistoa että siihen liittyviä käytäntöjä, joita yhteisöt pitävät tärkeinä osina kulttuuri-identiteettiään. Kieliperintöön kuuluu kieli ja murteet, sanasto ja terminologia, kirjallisuus, suulliset perinteet sekä paikannimet ja muut kielelliset ilmaisut, jotka muodostavat yhteisön kielellisen perinnön.

Se kattaa sekä valtaväestön kielet että vähemmistökielet ja usein endangermentin (uhattujen kielten) näkökulman. Kieliperintöönsä säilyttäminen ja siirtäminen eteenpäin vaatii dokumentointia, tallennusta, opetusta ja yhteisöllistä toimintaa: koulutusta, kirjasto- ja arkistotyötä, digitaalisia resursseja sekä kieltä käytännön arjessa.

Suomessa kieliperintöön muotoutuu osana kielipolitiikkaa ja kulttuurista moninaisuutta. Virallisia kieliä ovat suomi ja ruotsi, ja lisäksi pyritään turvaamaan Sámi-kielet, romanikieli sekä viittomakielet. Julkiset toimijat, kirjastot ja tutkimuslaitokset pyrkivät dokumentoimaan, tallentamaan ja edistämään kielellistä perintöä muun muassa arkisto- ja tutkimustyön, opetuksen sekä yhteisöprojektien kautta.

Haasteita ovat kielellinen siirtymä, uusien sukupolvien kielellinen etääntyminen sekä globalisaation ja suurten kielten vaikutus. Digitaalinen saatavuus, avointen arkistojen kehittäminen ja osallistava kielen suunnittelu tarjoavat mahdollisuuksia. Kieliperintöön suuntautuvien toimien tavoitteena on vahvistaa kulttuurista identiteettiä ja varmistaa, että tulevat sukupolvet voivat käyttää ja arvostaa omaa kieltiperintöään.