keskeistäminen

Keskeistäminen on termi, jolla viitataan toiminnan keskittämiseen sekä vallan ja vastuun siirtämiseen kohti keskusvaltaa tai keskusta organisaatiossa. Sillä voidaan tarkoittaa sekä julkisen hallinnon että yksityisen sektorin kehitystä, jossa päätöksenteko ja resurssien ohjaus vahvistuvat keskitetysti.

Etymologisesti sana muodostuu keskeinen‑-lopusta sekä -istäminen‑päätteesta, joka kuvaa prosessia. Käytössä keskeistäminen viittaa usein laajempaan rakenteelliseen muutokseen, jossa hallinnon tai organisaation toiminta sopeutuu keskitettyyn malliin.

Konteksteina keskeistäminen ilmenee muun muassa lainsäädäntöjen ja virastorakenteiden muuttumisessa, organisaatioiden yhdistämisessä, keskitetystuudessa suunnittelussa ja ohjauksessa, standardien ja politiikkojen yhdenmukaistamisessa sekä keskitettyjen hankintojen ja tietojärjestelmien luomisessa. Se voi olla seurausta pyrkimyksestä parempaan kustannustehokkuuteen, yhtenäisyyteen ja parempaan resurssien kohdentamiseen, mutta siihen liittyy myös riskejä.

Vaikutukset voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Hyötyjä ovat usein tehokkuus, tasaisemmat palvelut ja selkeämpi vastuunjako. Haittoja voivat olla paikallisen osaamisen ja reagointikyvyn heikentyminen, demokraattisen osallistumisen rajoittuminen sekä keskushallinnon mahdollinen valvonnan ja byrokratian lisääntyminen. Keskeistäminen huomioidessaan on tärkeää punnita sekä alueellinen että toimialakohtainen konteksti.

Sovellusaloja ovat julkinen hallinto, sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutus sekä yritysmaailman suuret organisaatiot ja kansainväliset instituutiot. Keskeistäminen liittyy läheisesti decentralisaatioon ja dekoncentratioon, jotka edustavat vastakkaisia suuntia hallinnon ja päätöksenteon järjestämisessä.