kerrontatapoja

Kerrontatapoja ovat tarinankerronnan menetelmiä, joiden avulla kertomus rakennetaan ja välitetään lukijalle, katsojalle tai kuulijalle. Ne vaikuttavat siihen, miten tarina koetaan, millaista jännitettä syntyy ja millaisia merkityksiä tekstiin tai visuaaliseen teokseen liitetään.

Näkökulma: Tarina voidaan kertoa minä‑kerrontana (minä-kertoja), jolloin tapahtumat nähdään kertojan silmin, tai kolmannen persoonan kertomana, jossa kertoja seuraa hahmoja ulkopuolelta. Kertomusta voi purkaa luotettavasti tai epäluotettavasti, jolloin lukija joutuu arvailemaan totuutta. Sisäinen vs. ulkoinen kerronta viittaa siihen, kuka tietää tarinan sisällön ja tunteet.

Aikakaari ja rakenne: Kerrontatapoja ovat lineaarinen, kronologinen esitys sekä ei-lineaarinen rakenne, kuten kertomus palasista, flashbackit, flash-forwardit tai in medias res -avaus. Näiden avulla luodaan jännitteitä, viitteitä ja teemoja. Kertomuksessa voidaan käyttää kehystarinoita sekä kertomuksen sisällä toista tarinaa.

Kielelliset keinot: Näytä, älä kerro -periaate, kuvaileva versus toteava kerronta sekä dialogin rooli vaikuttavat siihen, miten tapahtumat koetaan. Fokalisaatio (kuka näkee ja mitä tietää) sekä sisäinen ääni muovaavat kerronnan kautta koettua todellisuutta. Symboliikka ja rytmitys luovat tunnelman.

Sovelluskohteet: Kerrontatapoja hyödynnetään kirjallisuudessa, elokuvassa, televisiossa, radioteatterissa ja pelien tarinankerronnassa. Tutkimuksellisesti ne tarkastelevat kertomisen rakenteita, näkökulmia ja aikamuotoja narratologian kehyksissä.