kemikaalinkestävyydestä

Kemikaalinkestävyys tarkoittaa materiaalin kykyä vastustaa kemiallisia vaikutuksia siten, että sen rakenne, ominaisuudet ja toiminnallisuus säilyvät altistuksissa. Tämä kattaa hapot, emäkset, liuottimet, hapettajat sekä kosteuden ja lämpötilavaihtelut.

Altistustekijät määräävät kestävyyden: kemikaalin tyyppi ja konsentraatio, lämpötila, kosketusaika, sekoitukset sekä mekaaninen rasitus ja paine. Myös ympäristöolosuhteet kuten UV-säteily ja materiaalin ikä vaikuttavat.

Arviointi tapahtuu sekä laboratoriossa että käytännön olosuhteissa. Tavallisia kokeita ovat upotus- ja kosketusaltistus sekä painon- ja tilavuuden muutosten sekä mekaanisten ominaisuuksien heikkenemisen mittaukset. Testauksessa sovelletaan standardeja kuten ASTM D543 sekä ISO- ja EN-standardeja kemikaalinkestävyydelle.

Materiaalivalinnat ja suunnittelu: kemikaalien yhteensopivuuden perusteella valitaan materiaaleja, jotka tarjoavat suojan kyseisiä kemikaaleja vastaan. Esimerkkejä ovat muovit kuten PTFE, PVDF, HDPE ja PEEK; elastomereista FKM; sekä keraamit ja lasipinnoitteet. Pintapinnoitteet ja monikerroksiset ratkaisut voivat parantaa kestävyyttä. On tärkeää huomata, että mikään materiaali ei ole kaikille kemikaaleille täydellinen; valinta on aina ex situ ja sovellussidonnainen.

Sovelluksia ovat muun muassa kemianteollisuuden putkistot ja säiliöt, suojapinnoitteet, pakkaukset sekä laboratorio- ja lääketieteelliset välineet.

Yhteenveto: kemikaalinkestävyys on olosuhteista riippuva ominaisuus, jonka arviointi vaatii asianmukaista testausdataa sekä standardien noudattamista.