kellastumisen

Kellastuminen on ilmiö, jossa aineet muuttavat väriään keltaiseksi tai kellertäväksi. Se on yleinen termi vanhenemiselle, ja sitä käytetään erityisesti paperin, tekstiilien sekä erilaisten muovien kontekstissa. Kellastuminen johtuu kemiallisista reaktioista, jotka muodostavat kromoforeja, yhdisteitä, jotka absorboivat valoa ja aiheuttavat kellastuneen värin.

Pääasialliset vaikuttavat tekijät ovat valaistus, erityisesti ultraviolettivalo, sekä lämpö, happi ja ilman epäpuhtaudet kuten otsoni ja typen oksidit. Hapettumisreaktiot sekä hapetettujen tai hajoavien aineiden hajotustuotteet voivat johtaa kellastumiseen. Erityisesti ligniinipitoinen paperi kellastuu nopeasti, kun ligniini hapettuu ja muodostaa kellastavia yhdisteitä. Myös muovit ja tekstiilit, joissa on pigmenttejä, lisäaineita tai epäpuhtauksia, voivat kellastua hitaasti ajan kuluessa valon ja lämmön vaikutuksesta.

Vaikutukset: kellastuminen muuttaa aineen visuaalista ilmettä ja voi heikentää materiaalin arvoa sekä kulutusta kestävyyttä. Monissa arkisto- ja museokonteksteissa kellastuminen on tärkeä konservointikäytännön kohde.

Ehkäisy ja konservointi: kellastumisen estäminen perustuu altistuksen rajoittamiseen. Säännöissä painotetaan valon, erityisesti UV-säteilyn, ja lämmön sekä kosteuden hallintaa. Paperin ja tekstiilien säilytyksessä käytetään happipitoisuudeltaan rajoitettua ympäristöä, happoa neutraloivia ja puskuroivia aineita, sekä UV-suojattuja lasi- tai muovikehyksiä. Tämä lisäksi suositellaan tummia tiloja, ilmankosteuden pitäminen noin 40–60 prosentissa ja asianmukaisia, arvoja suojaavia säiliöitä sekä sopivia archivointisuojia.

Tutkimus ja mittaus: kellastumista seurataan värimuutosten (esim. L*a*b*-arvot) ja valon entropian mittauksin sekä laboratoriossa suoritetuilla nopeutetuilla ikääntymyskokeilla.